REFRRER:path /

Tekikö Pirkka-Pirkka Petelius 1980-luvulla laulullaan pilkkaa homoista? Näyttelijä on nyt vihreiden ehdokkaana ja puolustaa ralliaan

Pekka Haaviston mukaan Tra-la-laa on nykyään homoyhteisön suosikkilauluja.

Vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja kansanedustajaehdokas Pirkka-Pekka Petelius osallistuivat perjantaina puolueensa vaalitilaisuuteen Nurmijärvellä.

Aki Taponen

Nurmijärvi

”Vaikka olen nätti poika ja syön hillopullia, mä en tahdo, että mulle tyrkytetään…tra-lal-la-lala.”

Pirkka-Pekka Petelius lauloi vuonna 1984 homoseksuaaleista leikkiä laskevaa laulua Tra-la-laa.

Miten Petelius voi nyt olla Uudellamaalla vihreiden eduskuntavaaliehdokkaana, itsekin seksuaalivähemmistöön kuuluva vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto?

– En ole törmännyt tähän kysymykseen, mutta tarkistin sen kappaleen Spotifyn kautta. Siellä oli homoyhteisön suosikkilauluja, ja mainittu erikseen tämä Tra-la-laa.

– Vaikka se on tehty ehkä alun perin pilkkalaulun tyyppiseksi, se on omaksuttu myös tässä yhteisössä vähän karikatyyriksi ja otettu huumorilla, Haavisto sanoi.

Haavisto kertoi ajatelleensa, että kaikkea voi kuunnella ja että on usein kuulijan korvassa, miten sen tulkitsee.

– Uskon, että tämä ei ole haitannut vihreitä mitenkään.

Asiasta on pakko kysyä myös Pirkka-Pekka Peteliukselta itseltä. Hän oli Haaviston kanssa perjantaina vihreiden vaalitapahtumassa Nurmijärvellä.

– Siinähän ei tölvitty seksuaalivähemmistöä, vaan sen ajan musiikkikulttuuria ja sen ilmentymiä. Sehän on cover-kappale ja saanut hyvää palautetta.

– Siinä kritisoidaan yksipuolista suhtautumista tähän ilmiöön. Piti olla seksuaalisen vähemmistön edustaja, jotta sinut otetaan pop-maailmassa huomioon ja jotta pääset eteenpäin. Siihen se piikki osuu, Petelius selvensi.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti