REFRRER:path /

Eduskuntavaalit 2019

Kaikki tarpeellinen tieto vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3.–9.4.2019 ja ulkomailla 3.–6.4.2019.
Eduskuntavaaleissa 2019 valitaan 200 kansanedustajaa ja siinä saavat äänestää kaikki äänioikeutetut, eli viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

« »

Väyrysen uuden puolueen eurovaaleihin lähtö vaakalaudalla: Jäisimme taas täysin tv-julkisuuden ulkopuolelle

Konkaripoliitikko Paavo Väyrynen miettii nyt, lähteekö tähtiliike sittenkään eurovaaleihin.

Virpi Niemistö

Eduskuntaan omalla Seitsemän tähden liikkeellään yrittänyt konkaripoliitikko Paavo Väyrynen kertoo puolueen pohtivan nyt, lähteekö se toukokuun eurovaaleihin.

– Eurovaaleihin osallistuminen mietityttää. Yleisradiolla on kuulemma sama linja kuin eduskuntavaaleissa. Vaalikeskusteluihin pääsevät puolueet, joilla on enemmän kuin yksi kansanedustaja. Kun meillä ei ole nyt ainuttakaan, jäisimme taas täysin tv-julkisuuden ulkopuolelle, hän harmittelee blogissaan.

Pääosan blogistaan Väyrynen käyttää entisen puolueensa keskustan vaalitappion ja alkiolaisten juurien unohtamisen ruotimiseen.

Hän arvostelee esimerkiksi keskustan puheenjohtajan Juha Sipilän hallitusvalintoja.

– Omaan hallitusryhmäänsä Sipilä valitsi vain kokoomusta lähellä olevia liberaaleja, joukkoon yhden kokoomuslaisenkin, Väyrynen sivaltaa.

Väyrynen sai eduskuntavaaleissa 1235 ääntä, eikä ollut lähellä jatkokautta Arkadianmäelle.

Kaikkiaan Seitsemän tähden liike sai noin 11 400 ääntä.

Harry ”Hjallis” Harkimo oli ainoa, joka pääsi uuteen eduskuntaan niin sanotuista pienpuolueista tai eduskunnan ulkopuolisista liikkeistä.

Harkimo jätti viime vaalikauden aikana kokoomuksen ja perusti oman Liike nytinsä.

Yli 12 000 ääntä keränneen Hjalliksen vaalipiiri on Uusimaa.

Myös kokoomuksesta Liike nytiin siirtynyt Hjalliksen poika Joel Harkimo oli lähellä Arkadianmäkeä Helsingissä.

Harkimot keräsivät Liike nytin kokonaisäänistä lähes neljänneksen.

Vaikka naisia on nyt valitussa eduskunnassa ennätysmäärä, Feministinen puolue ei saanut ensimmäisissä eduskuntavaaleissaan tavoittelemaansa kansanedustajan paikkaa.

Lähimpänä läpimenoa oli puolueen puheenjohtaja Katju Aro Helsingin vaalipiirissä 2399 äänellään.

– Eduskuntavaalien äänikynnys on uusille puolueille erittäin korkea. Kuntavaalien tulosten perusteella arvioimme, että meillä oli erittäin hyvä mahdollisuus ottaa vaaliliittomme ensimmäinen paikka. Tämä ei nyt hyvästä kampanjasta huolimatta onnistunut, Aro sanoo puolueen tiedotteessa.

Puolueella oli ehdokkaita kaikissa vaalipiireissä, ja se sai yhteensä 6669 ääntä koko Suomessa.

Toukokuussa Feministinen puolue tähtää eurovaaleihin. Sen ruotsalaisella sisarpuolueella (Feministiskt Initiativ) on nyt edustaja Euroopan parlamentissa.

Piraattipuolue keräsi vaaleissa yhteensä lähes 19 000 ääntä, ja Paavo Väyrysen kanssa kinastellut Kansalaispuolue 7729 ääntä.

Oulun vaalipiiristä omalla listallaan ehdokkaana ollut television Perjantai-ohjelmasta ja netistä tuttu romukauppias Markus Kuotesaho keräsi yksinään 3983 ääntä. Hän ei päässyt läpi, mutta peittosi potillaan alueellaan muun muassa rkp:n.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »