REFRRER:path /

YTN kohottaa valmiuttaan kaupan alalla: ”Vuosiloman verran harmaata työtä vuodessa”

Henripekka Kallio

Kaupan alalla muhii noin 30 000 ihmistä koskettava työriita, jossa voi olla ainekset työtaistelutoimiin asti.

Kyse on kaupan ylemmistä toimihenkilöistä, joille akavalainen YTN on yrittänyt neuvotella työehtosopimusta 1990-luvulta asti. Työnantajapuolta edustava Kaupan liitto ei ole halukas edes neuvottelemaan työehtosopimuksen solmimisesta.

– Teimme neuvottelualoitteen viimeksi toukokuussa ja siihen suhtauduttiin kielteisesti, kertoo YTN:n puheenjohtaja Heikki Kauppi.

YTN aloitti toissa keväänä projektin, joka tähtää työehtosopimuksen solmimiseen kaupan ylemmille toimihenkilöille ensi talvena.


– Niin kuin työmarkkinatoiminta yleensä pelaa – neuvotteluita käydään, ja samalla alan valmiutta sopimuksen tekoon nostetaan. YTN:n yhdeksästä suuresta työehtosopimuksesta kahdeksan on saatu neuvottelemalla ja yksi lakon kautta. Ykköstavoite on aina sopimuksen saaminen sopimalla, muotoilee YTN:n projektin vetäjä Ville-Veikko Rantamaula

.

Rantamaulan mukaan YTN:n kaupan alan jäsenistö haluaa työehtosopimuksen ja liitto on siksi kohottamassa neuvotteluvalmiuttaan loppuvuoden ja alkukevään aikana.

– Toinen mahdollinen termi valmiuden nostolle on tiedon tason nosto. Meillä on menossa kenttäkampanja, jossa tiedotetaan tilanteesta jäsenille. En maalailisi mitään lakkoja seinille, sillä ensisijaisesti tavoitteena ovat neuvottelut ja päämääränä sopuisa tie, Kauppi korostaa.

Karkeasti puolet kaupan alalla työskentelevistä ylemmistä toimihenkilöistä on YTN:n jäseniä. He työskentelevät yleensä erilaisina asiantuntijoina tai esimiestehtävissä. YTN:n kyselytutkimuksen mukaan noin kaksi kolmasosaa kaupan ylemmistä toimihenkilöistä haluaa alalle työehtosopimuksen.

Työehtosopimuksissa sovitaan alakohtaisesti työn tekemisen ehdoista. Työehtosopimukset takaavat yleensä monin tavoin paremmat työehdot kuin pelkkä työlainsäädäntö.

Rantamaulan mukaan hyvät työnantajat huolehtivat asioista, mutta työehtosopimukseton tila näkyy alalla monin tavoin.

– Noin puolet kaupan alan yrityksistä on esimerkiksi jättänyt maksamatta viime aikoina tehtyjen työmarkkinakierrosten mukaiset palkankorotukset.

Työehtosopimuksissa säädellään myös muun muassa työaikoja, lomarahojen maksua, sekä sairausaikojen ja vanhempainvapaiden palkkoja.

Rantamaulan mukaan kaupan ylemmät toimihenkilöt tekevät joka viikko keskimäärin 3,7 tuntia ylitöitä, mutta vain reilut kymmenen prosenttia heistä saa siitä lakisääteisen korvauksen vapaana tai rahana.

– Tämä tekee vuosiloman verran harmaata työtä vuodessa, hän vertaa.

Kauppa on YTN:lle selvästi suurin toimiala, jolla ei ole vielä voimassa työehtosopimusta. Kaupan liiton työmarkkinajohtaja Anna Lavikkala korostaa, että työnantajapuoli haluaa tehdä yhteistyötä ja kehittää työelämän laatua liiton kanssa.

– Lähtökohta on, että asioista voidaan keskustella keskenään ja päivittää tilannetta molemmin puolin. Mutta on sinänsä totta, että Kaupan liitto suhtautuu pidättyväisesti ylempien toimihenkilöiden ajatuksiin työehtosopimuksesta.

Lavikkalan mukaan ylemmät toimihenkilöt ovat erityisosaajia, joista yritykset kilpailevat myös työsuhteiden ehdoilla.

– Aika monissa kaupoissa heihin sovelletaan vapaaehtoisesti esimerkiksi Palvelualojen ammattiliiton PAMin sopimuksen ehtoja, ja maksetaan esimerkiksi lomarahaa ja äitiysvapaan palkkaa, vaikka laki ei niin määrää.

Lavikkalan mukaan tilastot kertovat, että kaupan alalla ylempien toimihenkilöiden palkat ovat viime vuosina nousseet esimerkiksi kaupan työntekijöitä ja teollisuuden toimihenkilöitä enemmän. Kaupan liitto haluaa pitää palkkaneuvottelut henkilö- ja yrityskohtaisina, koska katsoo, että yksilölliset palkankorotukset kannustavat ja niillä voidaan oikaista paremmin palkkavääristymiä.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

  • Tuoreimmat

    Mies jäi puun alle Ukkohallassa 10 minuuttia sitten | 0
    Valjakkohiihdon SM-kisa Kuhmossa, tulokset 17 minuuttia sitten | 0
    Valjakkohiihdon SM-kisa Kuhmossa, tulokset 17 minuuttia sitten | 0