REFRRER:path /

Ärjä inspiroi tekemään taidetta

Ensimmäisen Ärjän taidefestivaalin teokset syntyvät paikan päällä.Viikonlopun ohjelmaan kuuluu esityksiä, keskusteluja ja musiikkia. Saarella on myös ympäristötaidetta.

Helsinkiläinen tanssija, koreografi ja ohjaaja Sampo Kerola ihastelee Ärjänsaaren luontoa.

Sanna Heinonen

Viikonloppuna pidettävää Ärjän taidefestivaalia työstetään parhaillaan saaressa. Vuorokauden kestävä tapahtuma alkaa lauantaina puolilta päivin ja päättyy sunnuntaina.

Ärjän taidefestivaaliin kuuluu residenssi, jossa taiteilijat ja tieteentekijät valmistelevat yhdessä viikonlopun esityksiä. Taiteilijat pitävät paikkaa hyvin inspiroivana.

– Ärjä on paratiisi. Tämä on käsittämättömän hieno paikka, näyttelijä Marja Salo sanoo.

Kansallisteatterin näyttelijä Marja Salo valmistelee yhdessä dramaturgi, ohjaaja Hanna-Kaisa Tiaisen kanssa lauantai-iltapäivälle Metsäpuheita-esitystä.

Tiimi on miettinyt ideoita jo Helsingissä, mutta teos syntyy vasta Ärjänsaaressa.

– Tärkeää on, miten tämä paikka antaa ajatuksia, Salo kertoo.

Hänellä on mukanaan kaksi lasta ja Bella-koira. Marja Salo on erityisen kiinnostunut lasten luontokokemuksista.

– Lapsilta tulee erittäin hienoja havaintoja. Esityksessä on erilaisia näkökulmia, miten katsoa metsää, hän kertoo.

Ärjän taidefestivaalin teemana on ekologisuus ja ilmastonmuutos. Se sisältää esittävää taidetta, musiikkia ja poikkitieteellisiä asiantuntijakeskusteluja, joissa puhutaan muun muassa ilmastonmuutoksesta ja ympäristöahdistuksesta. Säipän rannan tuntumassa on myös Riikka Keräsen, Niko Tii Nurmi Sipiläisen & Nabbetteerin ympäristötaideteoksia.

Festivaaliin kuuluu myös Ärjän yö -niminen esitys, jossa liikutaan noin viiden kilometrin matka. Siinä hyödynnetään maisemaa ja saaren näkymiä. Katsojan kokemukset ovat keskiössä.

– Katsoja voi uppotua maisemaan, näyttelijä ja teatteri-ilmaisun ohjaaja Panu Huotari sanoo.

Esityksessä pohditaan muun muassa eläinten ja hyönteisten sopeutumista. Esitystä työstää 11 taiteilijaa. Sen valmistelut aloitettiin jo keväällä, mutta ajatukset ja ideat halutaan istuttaa saareen.

– Teos hiotaan täällä, jotta se olisi osa tätä maisemaa, Huotari kertoo.

Helsinkiläinen tanssija, koreografi ja ohjaaja Sampo Kerola ja Routa Companyn taiteellinen johtaja Saku Koistinen valmistelevat omaa Vesikansa esittäytyy -osuuttaan Ärjän yö -esitykseen.

– Meillä on märkäpuvut päälle ja liikumme vedessä, Kerola kertoo.

Saku Koistinen pyysi Kerolaa festivaalin työryhmään.

– Ärjä on varsinainen Riviera, Kerola kuvailee.

Kerola on lähtöisin Lieksasta. Freelancerina hän on tottunut työskentelmään ympäri Suomea.

Taidefestivaalin tematiikka sopii Sampo Kerolalle erityisen hyvin. Hän on aiemmalta koulutukseltaan ympäristöinsinööri. Kerola onkin tehnyt ympäristöön liittyviä yhteisproduktioita. Hän oli mukana Ilmatieteenlaitoksen kanssa tehdyssä poikkitieteellisessä Ilmasto.nyt-sivustossa. Projektissa Kerola vastasi muun muassa videoiden ohjauksesta ja haastatteluista.

Festivaalin koollekutsujana on ollut vapaa ammattiteatteri Vaara-kollektiivi. Tuottaja Emilia Hyvösen mielestä on kiehtovaa yhdistää taidetta ja tiedettä.

– Kiinnostusta on jo etukäteen ollut paljon.

"Ärjä on paratiisi."

Marja Salo

Näyttelijä

Taidefestivaali

Ärjään on järjestetty kyytejä.

Ärjän taidefestivaalin tapahtumiin on vapaa pääsy. Vain Ärjän yö -esitykseen tarvitsee ilmoittautua huomiseen mennessä, ja se maksaa yöruokailun vuoksi.

Saareen on järjestetty kyytejä. Ilmainen bussikuljetus lähtee Kajaanin linja-autoasemalta Ruunaniemeen Vuoreslahteen, josta pääsee venekyydillä Ärjään. Edestakainen venekyyti maksaa 20 euroa henkilöltä.

Bussit lähtevät lauantaina kello 10 ja 13 linja-autoasemalta. Kajaaniin pääsee takaisin bussilla. Venekyyditykset Ärjästä linja-autolle lähtevät lauantaina kello 17.30 ja 21 ja sunnuntaina kello 13.

Luonnollisesti Oulujärvi kuljettaa veneillä Ruunaniemen ja Ärjän välillä koko festivaalin. Ärjään pääsee myös Kouta-laivalla.

Ärjänsaaressa on festivaalin ajan kotakahvila. Saaressa voi yöpyä teltassa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti