REFRRER:path /

Hannu Lauerma purkaa kiukkuaan

Hannu Lauerma: Hyvän kääntöpuoli. WSOY 2014. 269 s.

Pakko arvata. Ylilääkäri ja tutkimusprofessori Hannu Lauermaa ottaa suomeksi sanottuna päähän.

Hän on ilmiselvästi saanut tarpeekseen kaikenlaisista humpuukimaakareista, huuhaahoitajista, lääketieteen saavutusten mitätöijistä ja löysästi kirjoittavista ja ennen kaikkea ajattelevista toimittajista.

Niinpä hän on kirjoittanut kirjan Hyvän kääntöpuoli, jonka nimi vie hieman vikaan. Kun lukija tarttuu sinänsä jouhevasti kirjoitettuun kirjaan, hän odottaa saavansa lukea elämässä yhtä ja toista nähneen viisaan miehen pohdintaa hyvästä ja pahasta, myyttien pöllytystä ja ajatusharhojen ryöpytystä.

Toki lukija näitäkin Hyvän kääntöpuolesta löytää, mutta myös merkillisen irralliseksi jäävää kritiikkiä sitä ja tuota toimijaa kohtaan, joista pahimmat Lauerma leimaa rikollisiksi, vaan ei uskalla jostakin syystä kutsua puoskarikonnia nimeltä.

* * *

Niin. Kirjasta puuttuu konteksti, jos sellaiseksi ei hyväksy pelkästään löysän ajattelun kritiikkiä. Miksi nämä tekstit ovat syntyneet? Missä ne on aikaisemmin julkaistu, jos missään? Entä missä on kirjallisuusluettelo, joka ohjaisi tekstistä innostuneen uusien kirjojen pariin?

On ehdottomasti helpottavaa lukea, että myytti äärimmäisen väkivaltaisesta suomalaismiehestä ei pidäkään paikkaansa. On hyvä, että joku sanoo, että lääkkeitä kehitetään siksi, että ne auttaisivat potilaita, ja vieläpä todistaa viestinsä tilastotiedoin. Ja on erinomaista, että joku uskaltaa sanoa ns. vaihtoehtohoitoihin uskojille, että rajansa se on itsepetoksellakin.

Pidän myös tavasta, jolla Lauerma pilkkoo löysää journalismia, joka asioita yksinkertaistaessaan ja vastakohtia hakiessaan onnistuu monesti hukkaamaan sen kuuluisan lapsen varsin vanhan pesuveden mukana.

Ja siitä, miten hän käy pahimpien moralistien totuutta kiertävään argumentointiin vaikkapa aborteista puhuttaessa. Mehän tiedämme, kuinka abortteja tehtaillaan siellä ja täällä aina vain enemmän, emmekö tiedäkin? Vaan kun ei tehtailla. Niidenkin määrä on puolittunut 1970-luvun puolivälin jälkeen.

Seppo Turunen

Jätä kommentti