REFRRER:path /

Kolumni: Instituutiojournalismi harhateillä?

Seppo Turunen

Vuodenvaihteessa törmäsin vanhaan työkaveriin, joka heitti pahan kysymyksen:

– Kun mielenosoituksista Suomessa uutisoidaan, meillä kysellään aina poliisilta, miten järjestys säilyi, mutta ei koskaan mielenosoittajilta, mitä he oikein vaativat. Kun mielenosoituksista Venäjällä uutisoidaan, siellä meidänkin toimittajat kyselevät aina mielenosoittajilta, miksi he ovat kaduilla, mutta eivät koskaan poliiseilta, kaveri pohjusti.

– Osaatko selittää? Onko niin, että meillä ei uskota mielenosoittajien puheisiin eikä Venäjällä poliisin?

Kysymys on yksinkertainen ja osoittaa pikkuisen väärään paikkaan, mutta sen taustalla on vinha totuus siitä, miten ulalla instituutioihin uskova tapamme tehdä journalismia on.

Voi olla, etteivät Venäjän poliisit vastaa muuten kuin pampulla ja pidättämällä, mutta tämä meidän läntinen tapamme uutisoida mielenosoituksia on kyllä mielenkiintoinen.

Siihen tarttui myös mediatutkija Anu Koivunen
Suomen Kuvalehden kolumnissaan pari viikkoa sitten. Hän ihmetteli, miksi sen kummemmin Helsingin Sanomat kuin Ylekään eivät pääse kiinni Ranskan keltaliivien ajatuksiin.

Hesarin Jenni Virtaselle mielenosoittajien tavoitteet olivat kirjeitä joulupukille, kun Ylen Annastiina Heikkilä kutsui tapahtumia kapinaksi.

Koivunen selittää kummallisuutta sillä, miten tiukasti journalismi perustuu instituutiokeskeiseen politiikkaan. Jos jonkun tapahtuman takana ei ole puolueen tai ammattijärjestön tai viranomaisen tai älymystön tapaista instituutiota, hämmästyksen sormi on välittömästi syvällä kummastuksen suussa.

Kun valmiita vastauksia ei olekaan ja kun niitä ei osata hakea itse toimijoilta, näiltä joulupukkikirjeitä rustaavilta vihaisilta ihmisiltä, mielenosoituksetkin muuttuvat järjestyksenpidon, eivät politiikan kysymyksiksi.

Kuitenkin Eurooppa on tällä hetkellä mitä valtavimpien poliittisten ongelmien äärellä. Niihin päivittäisessä elämässään törmäävät ihmiset reagoivat niin kuin reagoivat, eivätkä ainakaan journalistit osaa jäsentää asioita lainkaan.

Jos pääsisimme kysymään nyky-Euroopan tilanteesta
Georg Henrik von Wrightiltä, hän voisi kaivaa käyttöön G.W.F. Hegelin sanat Minervan pöllöstä, joka lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa. Me pyrimme ymmärtämään asioita vasta, kun ne ovat tapahtuneet.

Euroopan kaaoksen kohdalla se tarkoittaa, että pystyisimme käsittämään tämän hetken tapahtumat vasta muutaman vuoden kuluttua, mutta se ei kerta kaikkiaan riitä.

Jos me palaamme tämän päivän tapahtumiin vasta vuosien kuluttua, hirveitä on saattanut jo tapahtua.

Siksipä journalistienkin pitäisi kuunnella mielenosoittajia sen sijaan, että laskevat poltettujen autojen määriä. Joulupukkikirjeiden takana on jotakin hyvin todellista.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti