REFRRER:path /

Kolumni: Kulttuuri on hyvinvoinnin kovinta ydintä

Seppo Turunen

Kuusi alle 25-vuotiasta suomalaisnuorta joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle vuoden joka ikinen päivä. Vaikka miten päin laskisi, se tarkoittaa reilua kahtatuhatta pahimmassa tapauksessa kokonaan menetettyä ihmiselämää vuodessa.

Jos kustannukset kiinnostavat, jokainen heistä maksaa yhteiskunnalle 1,2 miljoonaa euroa sen sijaan, että tuottaisi elämänsä aikana vähintäänkin saman verran lisää arvoa.

Asiaan on siis viisasta puuttua. Eri puolilla Suomea ongelman kimppuun on käyty kulttuurin ja taiteen avulla, sillä ne ovat hyvinvoinnin kovinta ydintä.

Kainuussakin kirjoitetaan paraikaa kulttuurihyvinvointisuunnitelmaa. Vaikka tulossa on paperi ja vaikka teettäjä on Kainuun Liitto, kyse ei ole mistä tahansa virkakoneiston keksinnöstä.

Jos tuloksena on toimintamalli, joka pelastaa edes muutaman nuoren syrjäytymästä, projekti on yksi kannattavimmista, mitä tässä maakunnassa on koskaan tehty.

Suunnitelmaa pohdittiin vähän vanhanaikaisesti puolen päivän mittaisessa seminaarissa keskiviikkona.

Kainuun Liiton aluekehitysjohtaja Helena Aaltonen perusteli suunnitelman tekemistä ja kulttuurin asemaa vähintäänkin vanhentuneella Abraham Maslow’n toisen maailmansodan aikana luomalla tarvehierarkialla. Perustelu oli sikäli outo, että Maslow’lla kulttuuriset tarpeet tai niin kuin Maslow itse sanoi, itsensätoteuttamisen tarpeet ilmestyvät kuvaan vasta pyramidin huipulla.

Huomattavasti nykyaikaisempaa olisi ollut vedota vaikkapa Richard M. Ryanin ja Edward L. Decin itseohjautuvuusteoriaksi suomennettuun ajatusrakennelmaan, jonka mukaan ihmisellä on kolme psykologista perustarvetta, omaehtoisuus, kyvykkyys ja yhteisöllisyys.

Omaehtoisuus tarkoittaa sitä, että ihminen on vapaa päättämään omista tekemisistään. Tekemisen motivaatio kumpuaa ihmisen sisältä, ei ulkoisista pakotteista.

Kyvykkyys puolestaan sitä, että ihminen kokee osaavansa hommansa, selviävänsä haasteistaan ja saavansa asioita aikaan.

Yhteisöllisyyttä ei tarvitse paljon selittää. Me nyt vain välitämme toisista ihmisistä ja haluamme kokea, että meistä välitetään.

Oikeassahan Aaltonen toki oli, kun pyrki perustelemaan kulttuurin ja taiteen merkityksen ihmisen hyvinvoinnille, mutta vielä tärkeämpiä puhui läänintaiteilija Kirsi Lajunen
Taiteen edistämiskeskuksesta, kun ehdotti, että kulttuurihyvinvoinnin kustannukset pitäisi saada niiden toimijoiden maksettaviksi, jotka toiminnasta hyötyvät.

Käytännössä se tarkoittaisi esimerkiksi julkisen rakentamisen prosenttiperiaatteen ulottamista hyvinvointitoimintaan. Korvamerkitty raha tulisi käytetyksi kaikkien kannalta viisaasti.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti