REFRRER:path /

Mistä Kajaanista puhutaan?

Vera Arjoma

Toni Peltonen

Harmillista, että luontokaupunki on valittu Kajaanin uuden strategian 2019-2022 päälinjaksi. Luonnolla kun ei kaupunkien kovassa kilpailussa asukkaista ja paluumuuttajista pärjää. Jos nimittäin jotain Suomessa on, niin luontoa.

Lähes jokainen Suomen kaupunki on niin luontokaupunki kuin kiva kesäkaupunki. Kajaanin todelliset vetovoimatekijät punnitaan kun marraskuussa sataa vettä viistosti naamaan tai helmikuussa pakkanen puree takareisiin.

Juuri syystalvella pitää kajaanilaisen löytää lämpöä oivaltavasta kulttuurielämyksestä, intoa mielenkiintoisesta työstä, vauhtia uudesta harrastuksesta tai voimaa räjähtävästä rokkikeikasta.

Rauhoittavaa järvimaisemaa, kaunista metsäistä hiihtolatua tai riemukasta jääkiekkokaukalon laitaa löytyy rutkasti ympäri Suomea. Se ei ole magneetti, kun strategian tavoitteena on houkutella seudulle vähintään tuhat asukasta vuoteen 2022 mennessä.

Nykyisille asukkaille pitää muistuttaa tapahtumilla ja pienillä eleillä, että Kajaani ja koko Kainuu tykkää ja haluaa, että tänne jäädään. Ja haluaa, että suostuttelet sen muualla asuvan kaverinkin muuttamaan tänne.

Kaupungin pitäisi painaa resettiä kunnolla ennen kuin Kajaani – Luontokaupunki -leimasin on jokaisen sateenvarjon ja kirjekuoren nurkassa käynyt, vaikka kaupunginvaltuusto nuiji uuden strategian juuri kesäkuussa voimaan.

Ihmiset liikkuvat, ostavat ja muuttavat nimittäin tunne edellä, ne järkisyyt seuraavat perässä. Työpaikkoja pitää toki olla, mutta elämä on paljon muutakin. Luonto ei yksin syyksi riitä.

Mukavia ihmisiä ainakin Kajaanista löytyy ja jopa naivistista rehellisyyttä, mikä saa ihmiset jättämään pyöräilykypärän lukitsematta pyörän sarveen tai auton avaimet virtalukkoon kotipihalla.

Nuoret ja nuoret aikuiset pitää ottaa kuitenkin kaupungin toiminnassa keskiöön. Kun heille järjestää mielekästä tekemistä, niin ennemmin tai myöhemmin myös ne neljänkymmenen ja kuoleman väliset kajaanilaiset tulevat paikalle.

Pari-kolmekymppiset ovat kaiken hauskan tässä maassa ja maailmassa kehittäneet. Toki kokeneempien kumppaneiden tuella. Juuri tämän sakin innokkuus pitää ottaa uuden strategiatyön pohjaksi ja antaa kaupunkilaisten itse tehdä Kajaanin brändi.

Niin synnyinkaupungissani Porissa tehtiin viime vuonna. Tavallisille kaupunkilaisille ja kutsutuille ammattilaisryhmille esiteltiin vaihtoehtoja kaupungin uusiksi tunnusväreiksi, sloganeiksi ja graafiseksi ilmeeksi. Ja kuten yleensä: kyllä kansa tietää. Sillä useimmiten he ovat fiksumpia kuin pienen piirin johtoryhmät, joiden kokoonpano on niin samanmielinen, ettei sinne happea väliin mahdu.

Ai niin, Kuusamo on myös luontokaupunki. Uuden kaupunkistrategiansa mukaan.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti