REFRRER:path /

Muusikot surevat Olli Lindholmin kuolemaa – Michael Monroe: Hänellä oli pohjimmiltaan kultainen sydän

Olli Lindholm kuoli tiistain vastaisena yönä 54-vuotiaana. Yön taustalaulajana toiminut Suvi Teräsniska kertoo, että suru-uutinen luhisti hänet lattialle.

Olli Lindholm oli Yö-yhtyeen perustajajäsen ja laulaja.

Elina Melamies, Markku Uhari

Tieto muusikko Olli Lindholmin kuolemasta otettiin järkyttyneenä vastaan sosiaalisessa mediassa.

Muusikko ja The Voice Of Finland -tuomarina toiminut Michael Monroe kuvailee, että ”oli todella järkyttävää ja surullista kuulla” Lindholmin kuolemasta. Monroe kuvailee sähköpostitse, että hänellä oli hauskaa tehdä ohjelmaa Lindholmin kanssa.

– Olli lausui muutaman kerran myös jotain erittäin syvällistä ja koskettavan liikuttavaa, mikä osoitti että hänellä oli pohjimmiltaan kultainen sydän. Lämmin osanottoni hänen omaisilleen ja lähimmäisilleen, kirjoittaa Monroe.

Uutinen sai Teräsniskan luhistumaan lattialle

Yön taustalaulajana aikoinaan toiminut Suvi Teräsniska kuvailee Facebook-päivityksessään suru-uutisen luhistaneen hänet aamulla lattialle.

– Mun molemmat hiihtokaverit ovat nyt poissa. Uutinen saavutti minut myös tänä aamuna ja luhisti keittiön lattialle. Tähän hetkeen en muuhun pysty kuin julkaisemaan tämän viiden vuoden takaisen kuvan, jossa ollaan Ylläksellä hiihtämässä Ollin ja mummon kanssa ja pätkän Yön hienoimmasta biisistä. Jonain päivänä hiihdetään sitten taas kaikki yhdessä ikihangella, Teräsniska kuvailee.

Paula Vesala: Onpa järkyttävä uutinen

Pori Jazz -festivaali kuvaili Lindholmin merkitystä porilaiselle musiikille.

– Olli Lindholm oli valtavan iso osa porilaista musiikkihistoriaa ja paikallisidentiteettiä. Pori Jazz kunnioittaa Lindholmin muistoa ja ottaa osaa hänen omaistensa suruun.

– Onpa todella järkyttävä uutinen, Olli Lindholm on poissa. Hän oli ihana ja lämmin kollega. Otan osaa läheisten suruun, muusikko Paula Vesala kirjoittaa: Onpa todella järkyttävä uutinen, Olli Lindholm on poissa. Hän oli ihana ja lämmin kollega. Otan osaa läheisten suruun.

The Voice of Finland -laulukilpailussa Lindholmin kanssa tuomarikollegana oleva muusikko Toni Wirtanen esitti Twitterissä osanottonsa läheisille.

– Järkyttävä uutinen kauniiseen talvipäivään. Kollega ja ystävä on poissa. Hyvää matkaa, Olli. Osanottoni läheisille.

Järkyttävä uutinen kauniiseen talvipäivään. Kollega ja ystävä on poissa. Hyvää matkaa, Olli. Osanottoni läheisille.

Lindholmin kuolemasta kertoi Yö-yhtye Twitter-julkaisussaan. Olli Lindholm oli Yö-yhtyeen perustajajäsen.

– Meillä on teille surullisia uutisia. Yö-yhtyeen perustajajäsen, keulakuvakeulakuva ja laulaja Olli Lindholm on poissa. Olli menehtyi maanantain ja tiistain 11.-12.2. välisenä yönä sairaskohtaukseen, yhtye kertoo julkaisussaan.

Edit. klo 17.30: Muutettu otsikkoa, lisätty alkuun Michael Monroen ja Suvi Teräsniskan kommentit.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti