REFRRER:path /
Elokuvaohjaaja Ridley Scott on kertonut, että hänen 2012 ilmestynyt Prometheus-elokuvansa muinaisjumalineen on saanut vaikutteita Erich von Dänikeniltä.

Ufomies Erich von Däniken teki paluun kahdeksankymppisenä – vankila-aika innosti bestseller-kirjailijan uralle

Muistatko vielä ufokirjailija Erich von Dänikenin? 50 vuotta sitten Vieraita avaruudesta -teoksellaan kohauttanut pseudotieteilijä aloitti ufokirjojen buumin, joka oli suurimmillaan 1970-luvulla. Dänikenin mukaan maailman uskonnot perustuvat vierailta planeetoilta aikojen alussa maapallolle saapuneisiin vieraisiin, joita ihmiset alkoivat palvoa jumalina. Nyt Däniken on taas in. Mies palasi entistä ärhäkkäämpänä, ja viihdeteollisuuskin on uskossa.

Liian voimakas mielikuvitus? Näin ihmetteli Forssan Lehti.