REFRRER:path /

TE-toimistolla ei ole turhaa koulutusta

Marjukka Väisänen
Kainuun TE-toimiston johtaja Tiina Veijola muistuttaa, että työttömällä työnhakijalla on tähänkin asti ollut velvollisuus hakea töitä tai parantaa osaamistaan.
Mari Tikkusen 15.1.2018 Kainuun Sanomissa julkaistu kommentti ansaitsee vastauksen. Aktiivimalli-keskustelussa on erittäin tärkeää, että mutkia ei suoristella eikä asioita oiota.

Minä en ainakaan tiedä yhtään turhaa koulutusta, jota TE-toimisto nykyisin järjestää. Valmennuksiin ja koulutuksiin osallistuneilta henkilöiltä kerätty asiakastyytyväisyys on ollut hyvää tai erinomaista, joten se vahvistaa näkökulmaani. Koulutus parantaa tilastojen mukaan parhaiten työllistymismahdollisuuksia.

Korttikoulutukset ovat työelämässä vaadittavia sertifikaatteja. Mihinkään korttikoulutukseen, niin kuin ei muuhunkaan valmennukseen vaan mennä. Korttikoulutukseen voi osallistua, kun se parantaa olemassa olevaa ammattipätevyyttä tai työllistymistä ja on edellytyksenä työpaikan saamiselle.


Työnhakijan kanssa tehdään yhdessä työllistämissuunnitelma, joka tähtää työhön joko suoraan tai koulutuksen kautta. Työllistämissuunnitelma ei ole hakuammuntaa, vaan pitkäjänteinen asiakkaan kanssa laadittu suunnitelma, jonka tavoitteena on aina työllistyminen.

Jos koulutus ja työkokemus ovat vanhentuneita, niin silloin yleensä suunnitelmana on uudelleen koulutus. Muutoin lisätään ammattipätevyyttä eri keinoin, jota voi vahvistaa muun muassa useilla eri lyhyt tai pitkäkestoisilla koulutuksilla, työkokeiluilla, palkkatukityöllä sekä pätkätöillä.

Esimerkiksi toimittajalle varteen otatettavia lisäkoulutuksia voisivat olla valo- ja digikuvaukseen liittyvät koulutukset, photoshop-, palvelumuotoilu- tai markkinointikoulutus.

Aktiivimalli ei muuta sitä seikkaa, että työttömyysetuus on aina ollut vastikkeellista, työttömän työnhakijan on haettava työtä tai hänen on parannettava työllistymismahdollisuuksiaan osaamisensa kehittämisellä.

Nyt vastikkeellisuuteen on tullut uudistuksia. Kolmen kuukauden aikana on tehtävä töitä 18 tuntia tai osallistuttava työllisyyttä edistäviin palveluihin vähintään viiden päivän ajan, jotta työttömyysetuteen ei tehdä leikkauksia.

Aktiivimallia saa kritisoida, ilman palautettahan sitä ei voi kehittää. Mielestäni vielä ei ole palautteen aika, koska vielä ei ole saatavilla konkreettisia tuloksia. Nyt jokaisella työnhakijalla on mahdollista toimia, huhtikuun alkuun on pitkä aika, jolloin on aktiivimallin ensimmäinen tarkastelujakso.

Kainuussa on työpaikkoja auki ennätyksellisen paljon ja koulutusmahdollisuudet ovat monipuoliset. Kouluttautumisesta ja pätkätöistä on työttömälle työnhakijalla todellisuudesta paljon hyötyä. Ne ovat parhaat keinot työllistymiseen!

Tiina Veijola

johtaja, Kainuun TE-toimisto

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti