REFRRER:path /

Toisen asteen koulutus eriarvoistumisen tiellä

Ammattikoulutuksen leikkaukset ja uudistukset olivat Kainuun Sanomien puheenaiheena viime viikolla. Yleissivistävien aineiden yhdistysten puheenjohtajat puuttuvat samaan teemaan kirjoituksessaan, jossa korostetaan jatko-opintovalmiuksen antamista ammattiin opiskeleville.
Koulutusleikkausten ja koulutusreformin yhteisvaikutus on johtamassa vakavaan koulutuksen epätasa-arvoon. On aiheellista pelätä, että ammatillisista oppilaitoksista valmistuvat eivät saa riittäviä valmiuksia työelämään tai jatko-opintoihin. Opetushallinnon, ministeriön ja koulutuksen järjestäjien käsitykset ammatillisesta koulutuksesta ovat ristiriidassa sen kanssa, millaisia tietoja opettajat kentältä antavat.

Opettajien mukaan uudistus on käynnistynyt epätietoisuuden ja kaaoksen vallassa. Opiskelijoille räätälöitäviä yksilöllisiä opintopolkuja esitetään vastauksena opettajien esittämään huoleen, mutta miten koulutuksen järjestäjät pystyvät niitä järjestämään resurssien vähennyttyä rajusti?

Ajatus on, että perustutkinto ammatillisine ja yhteisine tutkinnon osineen muodostaa kokonaisuutena jatko-opintokelpoisuuden. Todellinen jatko-opintokyky ei kuitenkaan muodostu ammatillisten tutkinnon osien sivutuotteena, vaan sen kehittymiseen tarvitaan pätevien yleissivistävien aineiden opettajien antamaa opetusta, kuten lukiossakin.

Myöskään maahanmuuttajien kielitaidon kehittämiseen sääntely ei ohjaa riittävästi – nopeaa valmistumista toivova maahanmuuttaja saattaa valmistua ammattiin opiskelematta päivääkään suomea tai ruotsia pätevän kielenopettajan ohjauksessa. Miten tämä suhteutuu reformin tavoitteisiin ja tutkinnon antamaan jatko-opintokelpoisuuteen?

Kenties isoin ongelma on koulutuksen laadun valvonnan puute. Peruskoulun ja lukion osalta opetuksen toteuttaminen on tarkkaan säädelty laissa, mutta ammatillisen koulutuksen laki takaa käytännössä täyden vapauden toteuttaa opetusta millä tavalla tahansa.

Virkavastuulla toimivat opettajat kokevat pahimmillaan painostusta arviointien antamiseen. On totta, että uusi sääntely antaa koulutuksen järjestäjille mahdollisuuksia toteuttaa yksilöllistä koulutusta; resursointi asettaa kuitenkin mahdollisuuksien rajat.

Työelämätoimikunnat valvovat koulutuksen laatua, mutta yleissivistäviä opintoja varten ei ole perustettu omaa työelämätoimikuntaa, jossa olisi yleissivistävien opintojen asiantuntijoita. Työelämällä ei myöskään ole asiantuntemusta arvioida opiskelijoiden jatko-opintovalmiuksia. Yleissivistävien sisältöjen laadun varmistaminen jää siis resurssipaineiden alla toimivien yksittäisten opettajien ja esimiesten harteille.

Leikkaukset ovat asettaneet oppilaitokset tiukoille. On jouduttu karsimaan opetusta ja henkilökuntaa sekä supistamaan tiloja.

Opetusta on korvattu itsenäisellä opiskelulla, vaikka ammatillisissa oppilaitoksissa opiskelevilla on paljon oppimisvaikeuksia ja usein heikot valmiudet ottaa vastuuta omasta oppimisesta. Kun rahoitus on vielä sidoksissa valmistuvien tutkintojen määrään, vaarana on tutkintotehtailu ilman oikeaa oppimista.

Sari Hyytiäinen

puheenjohtaja, Äidinkielen opettajain liitto ry

Jenni Alisaari

puheenjohtaja, Suomi toisena kielenä -opettajat ry

Sanna Karppanen

puheenjohtaja, Suomen kieltenopettajien liitto SUKOL ry

Leena Mannila

puheenjohtaja, Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti