REFRRER:path /

Kainuu pääsi esille Euroopan näyteikkunaan

Kainuun Sanomat / arkisto
Brysselin joulutorin kiinnostavin henkilö oli joulupukki - hänkin Kainuusta.
Viisi viikkoa kestänyt Winter Wonders -joulutoritapahtuma Brysselissä päättyi sunnuntaina Kuhmon kamarimuusikoiden konserttiin Brysselin kaupungintalon upeassa juhlasalissa.

Konsertti kiteytti oivallisesti sen, kuinka Kainuu pääsi näkyviin Brysselin joulutorilla, jolla vierailee yhteensä noin 2,5 miljoonaa ihmistä. Markkinointiponnistuksena Kainuu otti rohkean askeleen.

Yksi toritapahtuman kiintopisteistä oli Kuhmossa valmistettu, pysäköintiruutuun mahtuva kolmikerroksinen tikkutalo. Se toimii Kainuun ja samalla koko Suomen esittelypisteenä. Talossa jaettiin Kainuu-tietoutta sekä perinteiseen että moderniin tyyliin. Metsähallitus toimitti paikalle virtuaalilaseja, joilla pääsi piipahtamaan Suomen kansallispuistoissa.

Kelopuusta valmistetut kaiuttimet toivat luonnon myös korville. Niistä saattoi kuunnella vaikkapa karhun tuhinaa.

Viiden viikon aikana talossa kävi yli 11 000 ihmistä 87 eri maasta. Talossa todistettiin myös yksi kosinta. Palaute talossa vierailleilta oli kiittävää: Suomi kiinnosti ja monet halusivat matkustaa Kainuuseen kokemaan luonnon aidosti.

Talo itsessäänkin kiinnosti, sillä paikalla vieraili lukuisia arkkitehteja. Tässä on oivallinen sauma jatkaa kainuulaista puurakentamisen markkinointia Keski-Eurooppaan. Torin yhteydessä kainuulaiset järjestivät valokuvanäyttelyn, itsenäisyyspäivän vastaanoton, elokuvaviikon avajaiset sekä päättäjäiskonsertin.

Näissä kutsuvierastilaisuuksissa kävi yhteensä 600 ihmistä. Tilaisuuden tiimoilta kainuulaiset saivat solmituksi edunvalvonnan kannalta hyviä suhteita.

Kainuu sai torin kautta näkyvyyttä myös mediassa. Järjestäjien mukaan Kainuu mainittiin Suomessa noin 45 artikkelissa. Ulkomaisissa lehdissä Kainuuta esiteltiin 14 jutun verran.

Kainuun matkailumarkkinoinnin kannalta on otettu vasta alkuspurtti. Todellinen myyntityö alkaa nyt, ja joulutoritapahtuma antaa siihen tuen. Kainuulle kävi hyvä tuuri, että pääsi torille. Olisihan siinä voinut käydä niinkin, että Suomea olisi torilla esitellyt Lappi tai järvi-Suomen seutu.

Jätä kommentti