REFRRER:path /

Maltti on valttia vaalilupauksissa

Hanna Laukkanen / arkisto
Vaalien lähestyessä houkutus poliittisille lupauksille kasvaa. Valtaan pitäisi kuitenkin päästää ne, jotka tietävät, ettei löperöön talouspolitiikkaan ole vaara.
Alkavan vuoden poliittista retoriikkaa sävyttävät huhtikuussa pidettävät eduskuntavaalit. Joka neljäs vuosi poliitikoille koittaa kevätkiima ja kilpailua käydään siitä, kuka antaa muhkeimmat lupaukset äänestäjille.

Nyt lupaukset ovatkin erityisen herkässä, kun Suomen taloudessa menee paremmin kuin aikoihin. Työllisyyden kasvu on lisännyt verotuloja ja siten yhteisesti jaettavaa rahapottia. Vanhan sanonnan mukaan suun kuuluu olla säkkiä myöten ja nyt kun säkki on kasvanut, sen mukaisia lienevät puheetkin.

Tosiasiat puhuvat kuitenkin sitä vastaan, että avokätisille lupauksille olisi oikeasti varaa. Löperöllä rahapolitiikalla päinvastoin Suomi ajetaan yhä syvemmälle suohon, jonne se on vajonnut jo riittävän tukevasti muutenkin.

Suomen Pankki muistutti viimeisimmässä talouskatsauksessaan, että maan talouskasvu oli vuosia todella hidasta finanssikriisin aikana. Sen jälkeen julkisen talouden velka suhteessa BKT:hen on melkein kaksinkertaistunut.

Lisäksi on odotettavissa, että Suomen talous ei enää kasva viime vuosien tapaan, koska vauhti maailmallakin on hidastunut. Suomi seuraa aina yleistä talouskehitystä, koska maamme vienti perustuu pitkälti sellaisiin investointihyödykkeisiin, joille on kysyntää korkeasuhdanteessa.

Julkisen talouden tasapainottaminen tulee Suomen Pankin mukaan jatkumaan vaikeana, sillä väestö ikääntyy edelleen ja kestävyysvaje pysyy suurena.

Fiksuinta talouspolitiikkaa tässä tilanteessa on varautuminen hitaan kasvun aikaan kasvattamalla puskureita, lyhentämällä valtion velkaa ja hillitsemällä edelleen julkisten menojen kasvua.

Verotuksen kiristämisessä pitää kuitenkin olla varovainen, sillä työllisyyden paranemiseen kannattaa pyrkiä jatkossakin. Siitä on saatu hyviä kokemuksia jo nykyisellä vaalikaudella.

Valtaan pitäisi päästää nyt sellaiset henkilöt, jotka uskaltavat varautua pahan päivän varalle.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti