REFRRER:path /

Pelson lopetus osaoptimointia

Antti Ylönen
Pelson vankilaa uhkaa jälleen lakkauttaminen.
Jos oikeusministeriön ja Rikosseuraamuslaitoksen virkakunnat saavat vanhat mielihalunsa toteutettua, vankilatoiminta Vaalan Pelsolla loppuu kestettyään hyvänlaisen ihmisiän, noin 85 vuotta.

Vankeja sijoitettiin Pelsolle ensimmäisen kerran vuonna 1935, jolloin vankilan päätehtävänä oli laajojen suoalueiden kuivatus ja raivaaminen viljelykelpoisiksi.

Pelsoa on oltu lakkauttamassa monenlaisilla suunnitelmilla jo pitkään. Tähän saakka nämä hankkeet on poliittisin päätöksin torjuttu ja vankilaa Pelsollakin on pyritty uudistamaan ja kehittämään.


Pelso on päätetty säilyttää esimerkiksi vuosina 2009 ja 2013, vaikka vankipaikkoja onkin vähennetty.

Nyt vireillä on tähän saakka uhkaavin lakkautussuunnitelma, jossa koko nykyinen vankilatoiminta Oulusta ja Vaalasta yhdistettäisiin Ouluun rakennettavaan uuteen vankilaan, johon vankipaikkoja tulisi 208, joista noin puolet tutkintavangeille.

Nyt Oulussa sijaitsee 80 paikan tutkintavankila ja Pelsolla 120 paikan suljettu vankila.

Pelson vankilan nykyiset 90 työntekijää saisivat työpaikat Oulun uudesta vankilasta – noin 100 kilometrin päästä.

Rikosseuraamuslaitoksen esityksessä nykyisten vankiloiden peruskorjauksia ja uudistamista on kustannuksiltaan verrattu uuden vankilan rakentamiseen ja ylläpitämiseen.

Vertailussa Oulun uusi vankila on vuositasolla yli 4 miljoonaa euroa halvempi ratkaisu kuin kahden vankilan malli.

Esitys ei piittaa siitä, millaisia kustannuksia entisten kiinteistöjen mahdollinen uudiskäyttö ja sitä edeltävä remontointi aiheuttavat. Nähtävästi tarkoitus on myydä tai purkaa entiset rakennukset nykykunnossaan.

Esitys ei myöskään ota kantaa siihen, missä määrin valtion tulisi tukea Vaalan kuntaa vankilan katoamisen jälkeen. Vaalalle Pelson vankila on ollut taloudellisesti erittäin tärkeä työnantaja mm. verotulojen ansiosta.

Geenipankkikarjatoiminnan turvaamisen kustannuksineen Rise sysää maa- ja metsätalousministeriölle.

Valtionhallinnon pahana ongelmana on pitkään pidetty siiloutumista, joka johtaa osaoptimointiin. Kokonaisuuden kannalta parasta tulosta ei synny välttämättä edes taloudellisesti. Risen esitys ei edes pyri olemaan muuta kuin osaoptimointia. Paperissa Rise perustaa toimintansa vain lainmukaiseen tehtäväänsä.

Vastuu Pelson vankilan kohtalosta on nyt oikeusministeri Antti Häkkäsellä (kok.) ja koko Juha Sipilän (kesk.) hallituksella, joka ainakin omissa papereissaan on ollut purkamassa siiloutumista.

Nähtävästi tarkoitus on myydä tai purkaa entiset rakennukset nykykunnossaan.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti