REFRRER:path /

Perhevapaa pisti vipinää hallitukseen

Kimmo Penttinen / arkisto
Keskustan Juha Sipilä ja kokoomuksen Petteri Orpo käyvät maanantai-iltana läpi perhevapaauudistuksen jatkon. Mukaan tulee myös hallitustrion kolmas jäsen, sinisten puheenjohtaja Sampo Terho.
Pääministeri Juha Sipilä tarttui lauantaina hätäjarruun lopettaakseen kiivaan keskustelun perhevapaauudistuksen jatkosta. Hän ilmoitti twitterissä, että hallituspuolueiden johtokolmikko eli trio käy vielä läpi tilanteen maanantai-iltana.

Perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon (kesk.) perjantainen ilmoitus perhevapaauudistuksen lopettamisesta aiheutti voimakkaan reaktion varsinkin kokoomuksessa. Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) vaati uudistuksen jatkamista ja puheenjohtaja Orpo oli samoilla linjoilla. Myös sinisten puheenjohtaja Sampo Terho piti tärkeänä, että neuvottelupöytään palataan.

Sipilällä ei ollut käytännössä muuta vaihtoehtoa kuin todeta se minkä lauantaina totesi: asiaan palataan. Näin hän myös rauhoitti keskustelun, joka olisi muuten kasvanut kasvamistaan yli viikonlopun. Jäipähän Saarikollekin mahdollisuus vapaaseen perheensä parissa laskiaissunnuntaina, kuten hän blogissaan kirjoitti.

Vaan millä eväillä

trio voi jatkaa tästä eteenpäin? Keskustan Saarikon mielestä perhevapaauudistus ei toteudu kustannusneutraalisti, kuten piti. Hintalappu on 100 miljoonaa euroa. Grahn-Laasonen puolestaan viestitti, että uudistuksen vaatimasta rahoituksesta on suunnitelma ja rahaa olisi tullut lisää varhaiskasvatukseen.

Saarikko viestitti sunnuntai-iltana lähettämässään blogissa, ettei ole yhtä vakuuttunut uudistuksen rahoitussuunnitelmasta. Hänen mukaansa kaikissa vaihtoehdoissa keskeistä oli isien ansiosidonnaisen vapaan pidentäminen kaksinkertaiseksi nykyisestä. Siihen tarvittiin työmarkkinajärjestöjen tukea, mutta Saarikon mukaan tätä tukea ei ollut luvassa.

Työmarkkinajärjestöistä SAK myönsi, että uudistuksen aikataulu ja reunaehdot olivat liian tiukat: ”Nopea muutos perheiden ja isien vapaiden käyttämisessä ei ole todennäköistä”. Saarikko on oikeassa siinä, että uudistusta on vaikea toteuttaa ilman työmarkkinajärjestöjen mukanaoloa. Trio voi neuvotella jatkosta maanantai-iltana, mutta valmista siitä ei tule, ellei myös työntekijäleiri pysty sitä hyväksymään.

Uudistusta on vaikea toteuttaa ilman työmarkkina-järjestöjen mukanaoloa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti