REFRRER:path /

Eduskuntavaalit 2019

Kaikki tarpeellinen tieto vuoden 2019 eduskuntavaaleista. Vaalipäivä on sunnuntai 14.4.2019. Ennakkoäänestys toimitetaan kotimaassa 3.–9.4.2019 ja ulkomailla 3.–6.4.2019.
Eduskuntavaaleissa 2019 valitaan 200 kansanedustajaa ja siinä saavat äänestää kaikki äänioikeutetut, eli viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset.

« »

Tiedossa eivät ole mitkään kulttuurivaalit

JUKKA VUOKOLA / arkisto
Kulttuurilla on tärkeä rooli ja merkitys hyvinvoinnin rakentamisessa. Toivoa sopii, että vaalien alla tehdyt kulttuurilupaukset päätyvät myös hallitusohjelmaan.
Tulevien eduskuntavaalien alla on keskusteltu monesta suuresta ja tärkeästä teemasta, mutta yksi poliittisesta tahdosta ja valtion rahahanoista keskeisesti riippuvainen elämänalue on jäänyt vähälle huomiolle: kulttuuri.

Tämän päivän Kainuun Sanomissa kainuulaisehdokkaat kertovat omia näkemyksiään kulttuurin tukemisesta. Ainakin näin vaalien alla kaikki vastanneet katsovat, että yhteiskunnan on tuettava kulttuuria taloudellisesti.

Myös Ylen tuoreessa kyselyssä puolueet suhtautuvat kulttuuriin varsin myönteisesti. Tällä hetkellä kaikki valtion pussista kulttuurille menevä tuki on yhteensä noin prosentin luokkaa valtion vuosibudjetista. Tästä opetus- ja kulttuuriministeriön kautta ohjautuvan rahan osuus on 0,8 prosenttia valtion vuosibudjetista. Lähes kaikki puolueet olisivat valmiita korottamaan OKM:n kautta kulkevan rahoituksen prosenttiin (yle.fi 10.4.). Vain perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit eivät lisäisi kulttuurin tukemista. Keskusta haluaisi perustaa kulttuurin tukemiseen uuden rahaston.

Vaikka suhtautuminen kulttuuriin on periaatteessa myönteistä, ei kulttuuri ole päässyt näkyvästi puolueiden vaaliohjelmiin kuin sdp:llä ja vasemmistoliitolla. Toisaalta monella puolueella on erillinen kulttuuripoliittinen erityisohjelma, jossa kerrotaan puolueen kulttuurikannoista ja -tavoitteista.

Keskeistä on se, että niin puolueet kuin ehdokkaat näyttävät ymmärtäneen sen, että alle prosentista säästöjä hakemalla ei valtion taloutta pelasteta.

Kulttuurilla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille. Lasten ja nuorten kulttuuriharrastukset tukevat tasapainoista kasvua, aikuisille kulttuuri on virkistymisen lähde, ja kulttuurin vaaliminen kertoo kansakunnan sivistystasosta. Toivoa sopii, että tämä muistetaan myös laihoina vuosina ja keinot tukea kulttuuria löydetään niin valtakunnallisesti kuin paikallisesti.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »