REFRRER:path /

Vuosipäivä muistuttaa kiireestä

MARKKU OJALA/Arkisto
Turun Kauppatorille levisi kynttilä- ja kukkameri uhrien muistoksi puukotushyökkäyksen jälkeen.
Vuosi sitten koko Suomi pysähtyi järkytyksestä. Marokkolainen Abderrahman Bouanane puukotti Turun keskustassa kymmentä ihmistä. Kaksi ihmistä kuoli ja kahdeksan loukkaantui. Se oli ensimmäinen jihadistisessa tarkoituksessa tehty islamilainen terroriteko Suomessa.

Viimeistään silloin kuvitelma lintukodosta murtui.

Iskun tekijä tuomittiin kesäkuussa elinkautiseen vankeusrangaistukseen. Bouanane on ilmoittanut valittavansa tuomiostaan.

Kansa kokoontuu tänään vuosipäivänä Turun keskustaan. Tiedossa on kaksi mielenosoitusta ja muita yleisötapahtumia.

Poliisi ja muut viranomaiset ovat nostaneet vuosipäivänä valmiuttaan, muun muassa Rajavartiolaitos ja sairaala ovat hälytysvalmiudessa.

Terroriteon vuosipäivä on muistutus kiireestä, joka tiedustelulakien säätämisellä on. Nyt ne tuntuvat jääneen sote- ja maakuntauudistuksen jalkoihin.

Tiedustelulakien hyväksyntä kiireellisessä perustuslain säätämisjärjestyksessä vaatii taakseen viiden kuudesosan enemmistö eli 166 kansanedustajaa. Katseet kääntyvät oppositioon, sillä hallituspuolueiden edustajat eivät tähän riitä.

Toivoa sopii, että keväällä saavutettu jonkinlainen yhteisymmärrys asiassa ei unohdu opposition kasvavan vaalihuuman alle.

Tiedustelulakipaketti on ainakin periaatteessa mahdollista saada läpi vielä tämän vuoden puolella. Ilman nopeaa perustuslakikäsittelyä tiedustelulakien voimaantuloa joudutaan välissä käytävien vaalien takia odottamaan vuoden 2020 alkupuolelle.

Suomen turvallisuusympäristön muuttumisesta kertoo, että terrorismin uhka on Suomessa Suojelupoliisin (Supo) mukaan yhä tasolla ”kohonnut”. Sitä se on ollut jo yli vuoden.

Suojelupoliisilla on tällä hetkellä seurannassa noin 370 kohdehenkilöä, joiden on syytä epäillä edistävän aktiivisesti terroristista toimintaa.

Kaikki mahdollinen on tehtävä, että terrori-iskut eivät enää Suomessa toistu. Siksi myös uhkien ennakoinnissa auttavat tiedustelulait on saatava voimaan mahdollisimman nopeasti. Nykyisellään Suomi on paljolti muista maista tulevan tiedustelutiedon varassa.

Jätä kommentti