REFRRER:path /

Datakeskukset valtavia sähkönkuluttajia – ”Lottovoitto meille”, sanoo Luulajan kaupunginjohtaja, kun Facebook rakentaa taas uuden keskuksen

RITCHIE B. TONGO/ EPA
Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan Facebookin investoinnit Luulajaan ovat noin 850 miljoonaa euroa.

Pekka Mauno

– Facebookin datakeskukset ovat lottovoitto meille, sanoo Luulajan kunnanneuvos Niklas Nordström.

Facebook on investoinut Luulajaan jo kaksi kertaa valtaviin konesaleihin. Kolmas investointi on käynnistymässä, minkä jälkeen Luulajassa olisi liki 10 hehtaaria konesaleja. Ruotsin yleisradioyhtiön SVT:n mukaan Facebookin investoinnit Luulajaan ovat noin 850 miljoonaa euroa.

– Luulajan kaupunki ei ole osallistunut investointeihin muutoin kuin järjestämällä kunnallistekniikan, kertoo Nordström Lännen Medialle.

Ruotsiin Facebookin on houkutellut paitsi hyvä ict-infrastruktuuri, erityisesti sähkön hintaetu. Datakeskukset ovat valtavia sähkön käyttäjiä, ja ne saavat sähkönsä Ruotsissa huomattavasti halvemmalla kuin Suomessa.

– Veroetu on pienissä konesaleissa 20-kertainen ja suurissa konesaleissa 14-kertainen Suomeen verrattuna, sanoo projektipäällikkö Antti Laine Finnish Data Center Forumista.

FDCF teetti selvityksen, jossa vertailtiin konesalien energiaverojen tasoja Pohjoismaissa.

– Meidän mielestämme energiaverotappiot tulevat moninkertaisesti takaisin datakeskusten toiminnan aikana, sanoo Laine.

Suomeen pyrkivällä datakeskusoperaattorilla oma toimintamalli

Suomeen Haminaan, Tornioon ja Sotkamoon datakeskuksia suunnittelevalla Silent Partner Groupilla on omintakeinen toimintamalli. Silent Partnerin rakennuttamat datakeskukset olisivat riippumattomia sähköverkosta, mikä tarkoittaisi käytännössä omien voimalaitosten rakentamista. Eikä kyse ole aivan pienistä voimalaitoksista, sillä Silent Partner Group on kertonut neljän konesalin vaativan noin 1000 MW:n verran sähköntuotantoa.

Konesalien lisäksi pitäisi investoida voimalaitoksiin. Investointien arvo vähintään kaksinkertaistuisi.

Tämän vuoksi Laine suhtautuu oudoksuen toimintamalliin. Malli olisi sama kuin metsäteollisuuden sellutehtaissa, jotka ovat energian kulutukseltaan omavaraisia.

– Suomi on hyvä paikka konesaleille. Taakkana on vain sähkövero, Laine sanoo.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti