REFRRER:path /

Rahoitusalalla yritetään vielä viimeisen kerran löytää sopua ja välttää toinen lakko

Viikonlopputöiden teettäminen on pysynyt toistaiseksi tiukkana umpisolmuna.

Anna Anttila
Pankkialalla kiistellään viikonlopputyöstä.

STT

Helsinki

Rahoitusalan työriidan sovittelu jatkuu tänään. Osapuolet jatkavat keskusteluja valtakunnansovittelijan johdolla kello 11.

Jos sopua ei tänään saada aikaiseksi, alalla alkaa huomenna jo toinen kahden päivän mittainen lakko. Edellinen lakko oli viime torstaina ja perjantaina.

Lakkoon osallistuisivat Ammattiliitto Pro, Ammattiliitto Nousu, Ylemmät Toimihenkilöt YTN sekä Danske Bankin Esimiehet ja Asiantuntijat ja Danske Bankin henkilöstöyhdistys.

Lakon välttäminen on keskusteluista kerrottujen tietojen perusteella epätodennäköistä. Valtakunnansovittelija Minna Helteen mukaan tilanne on huolestuttava, sillä tiistain neuvotteluissa ei tullut edistystä.


Työnantajaosapuoliin kuuluvan Palvelualojen työnantajat Paltan varatoimitusjohtajan Tuomas Aarton mukaan näyttää pahasti siltä, että lakko toteutuu.

– Pitäisi tapahtua nopeasti merkittävää edistystä. Tämän päivän tapaamisen perusteella se on epätodennäköistä, Aarto sanoi eilen STT:lle.

Suurimpana kiistakapulana osapuolten välillä on viikonlopputöiden teettäminen. Työntekijäpuoli on esittänyt paikallista sopimista, työnantajapuoli taas haluaisi oikeuden määrätä työntekijä töihin viikonlopuksi, jos riittävästi vapaaehtoisia ei ilmoittaudu.

– Tässä on kyse siitä, onko työnantajalla yksipuolinen päätösvalta vai sovitaanko asioista. Siihen tämä riita kulminoituu, ja siihen ei ole vielä löytynyt ratkaisua, Ammattiliitto Pron finanssisektorin johtaja Antti Hakala sanoi.

Aarto arvioi, että jos viikonlopputöistä päästään sopuun, muut erimielisyydet saadaan ratkaistua melko nopeasti.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti