REFRRER:path /

Ylivelkaantuminen työntää kotitalouksia kuilun reunalle

Suomen Pankki ja Takuu-Säätiö: Luotonannolle tarvitaan vahvemmat suitset

STT, TAPIO PELLINEN

Helsinki

Suomen Pankki ja velkaantuneita auttava Takuu-Säätiö ovat yhtä mieltä siitä, että kotitalouksien velkaantumista on hillittävä.

Kotitalouksien velka suhteessa käytettävissä olevaan tuloon on yli kaksinkertaistunut 20 vuoden aikana, eikä sen kasvu näytä hidastuvan, kerrotaan Suomen Pankin tuoreessa Euro ja talous -julkaisussa.

Suurimmat velat syntyvät asuntoon liittyvistä lainoista, mutta myös kulutusluottojen määrä jatkaa kasvamista.

Tuloihinsa nähden runsaasti velkaantuneet kotitaloudet ovat hyvin haavoittuvia. Jos korot lähtevät nousuun, asuntojen hinnat laskuun tai työttömyys pienentää tuloja, talousvaikeuksiin voi upota vuosikymmeniksi.

Matala korkotaso syypää

Suomalaiset ovat voineet velkaantua entistä enemmän, koska korkotaso on pitkään ollut matalalla, kertoo Marja Nykänen Suomen Pankin johtokunnasta.

– Matalat korot pienentävät lainojen hoitokuluja, joten perheet ovat voineet ottaa aiempaa isompia asuntolainoja. Matalien korkojen aikana pankkien kannattaa myöntää pitkiä lainoja, jotka pysyvät pankin taseessa kauan. Myös asuntojen hintojen nousu vaikuttaa: varsinkin pääkaupunkiseudulla asunnon ostamiseen tarvitsee aiempaa isomman lainan, Nykänen sanoo.

Ongelmallista velkaantumista lisää se, että asiakkaiden maksukykyä ei yleensä tarkisteta esimerkiksi kulutusluottoja ja taloyhtiölainoja myönnettäessä, ja molempien määrät ovat kasvaneet runsaasti, selittää toimitusjohtaja Mika Pantzar velkaneuvontaa antavasta Takuusäätiöstä.

Velkaa myös tarjotaan yhä enemmän. Esimerkiksi Pantzar nostaa sen, miten paljon televisiossa mainostetaan aiempien lainojen yhdistämiseen tarkoitettuja lainoja.

– Aina vain useammat meille asiakkaiksi tulevat ovat ottaneet omia järjestelylainoja, joilla ei ole mitään vakuuksia. Pelkäämme, että muutaman vuoden päästä on enemmänkin ihmisiä, joilla on satojatuhansia euroja vakuudetonta kulutusluottoa, jota he eivät pysty ikinä maksamaan. Näitä itse velkojen järjestelyä yrittäneitä tulee meille nyt viikoittain, Pantzar kertoo.

Lisää sääntelyä luotonantajille?

Sekä Suomen Pankki että Takuu-Säätiö ovat yhtä mieltä siitä, että positiivinen luottotietorekisteri ja velallisen tulojen huomioiminen lainaa annettaessa ovat ehdottomasti askeleita oikeaan suuntaan.

Positiiviseen luottotietorekisteriin kerättäisiin ajantasainen tieto siitä, millaisia luottoja velallisilla jo on, jolloin uusien luotonantajien olisi helpompi arvioida velallisen tilannetta. Rekisterin luomista selvitetään paraikaa oikeusministeriössä.

– Perinteisiä asuntolainoja lukuun ottamatta kaikki muut lainat myönnetään sen mukaan, onko ihmisellä ollut maksuhäiriöitä. Tarvitaan myös järjestelmä, jossa luoton myöntäjän on selvitettävä maksukykykin, Pantzar sanoo.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti