REFRRER:path /

Suomalaislääkäri Sanna Huhtamäki oli työvuorossa, kun Christchurchin iskujen uhreja alkoi tulla – Ensimmäinen oli kaksivuotias lapsi

Nukutuslääkäri Sanna Huhtamäki lenkkeilee joka viikko samassa suositussa puistossa, jossa toinen moskeijaisku tapahtui.

Uuden-Seelannin Christchurchin sairaalassa työskentelevä suomalaislääkäri Sanna Huhtamäki auttaa moskeijaiskujen uhreja lauantaina.

Katja Ihatsu

Suomalainen lääkäri Sanna Huhtamäki, 40, oli päivävuorossa työpaikallaan Christchurch Hospital -sairaalassa, kun sinne alkoi virrata moskeijaiskujen uhreja.

Ainakin 49 ihmistä kuoli ja 20 loukkaantui Uuden-Seelannin eteläsaaren suurimmassa kaupungissa Christchurchissa tapahtuneissa terrori-iskuissa perjantaina.

– Oli seesteinen päivä, kuuntelimme musiikkia leikkaussalissa, anestesian erikoislääkäriksi viime vuoden lopulla valmistunut Huhtamäki kertoo.

Tunnelma muuttui Huhtamäen arvion mukaan kello 14 paikallista aikaa, kun yksi hoitajista kertoi Huhtamäelle, että kaupungissa on tapahtunut ampuminen.

– Kukaan ei tietenkään siinä vaiheessa ymmärtänyt, miten vakavasta tapahtumasta on kyse, koko päivän kestäneessä aivokasvaimen leikkauksessa mukana ollut Huhtamäki sanoo.

20 leikkaussalia käytössä

Ensimmäinen sairaalaan kuljetettu uhri oli kaksivuotias lapsi. Pian uhreja alkoi tulla lisää.

– Välittömästi mieleen tuli muistoja maanjäristyksestä, jolloin sairaalassa oli samanlaista. Toisaalta edellisen katastrofin takia sairaalassa osataan toimia kuten pitää suuronnettomuuden tapahtuessa, yhdeksän vuotta sairaalassa työskennellyt Huhtamäki sanoo.

Christchurchissa kuoli 185 ihmistä helmikuun 2011 maanjäristyksessä.

Huhtamäki kertoo, että kaikki kiireettömät leikkaukset keskeytettiin tai siirrettiin myöhemmäksi.

– Sairaalan kaikkiin 20 leikkaussaliin tuotiin uhreja. Heillä oli paljon rintakehän vammoja, ongelmia sydämessä, keuhkoissa tai vatsassa, myös 6-vuotiaan uhrin nähnyt Huhtamäki kertoo.

Sairaalassa hoidettiin perjantaina 48 iskun uhria, joista yksi kuoli Huhtamäen työvuoron aikana. Sairaala pyysi, etteivät vierailijat tulisi katsomaan potilaita tungoksen takia.

– Käytävät olivat täynnä hätääntyneitä omaisia, jotka yrittivät tulla läpi leikkausosaston pääovista. Sosiaalityöntekijät olivat paikalla ohjaamassa heitä ja antamassa kriisiapua, Huhtamäki kertoo.

Sairaala suljettiin

Huhtamäen työpäivä venyi, koska sairaala suljettiin kaupungin hälytystilan takia. Kukaan ei päässyt sisään eikä ulos rakennuksesta.

Kun Huhtamäki käveli parin kilometrin matkan illalla kotiin sairaalasta, hän kertoo katujen olleen autiot. Monet liikkeet olivat sulkeneet ovensa eikä edes autoja näkynyt liikenteessä.

Huhtamäki kuvaa uusiseelantilaisten tunnelmia typertyneiksi.

– On aivan uskomatonta, että tässä turvallisessa maassa tapahtuu jotain tällaista, kymmenen vuotta sitten saarivaltioon muuttanut, Raumalta kotoisin oleva Huhtamäki sanoo.

Masjid al Noor -moskeija, johon isku tehtiin, sijaitsee Christchurchin kaupungin suosituimman ja suurimman puiston, Hagley Parkin kupeessa. Juoksua harrastava Huhtamäki lenkkeilee usein sen ohi.

– Muslimit eivät ole täällä suuri yhteisö. Esimerkiksi sairaalamme työntekijöistä heitä on vain muutamia.

Sairaala värväsi iskun takia ylitöihin kaikki kykenevät. Myös Huhtamäki auttaa iskun uhreja lauantaina ylimääräisessa työvuorossa.

Jätä kommentti