REFRRER:path /

Trump Pohjois-Korea-tapaamisen toteutumisesta: Saa nähdä

Se on mitä on

KEVIN DIETSCH / POOL
Donald Trumpin mukaan Yhdysvallat ole saanut mitään virallista ilmoitusta suunnitelmien muuttumisesta.

STT, AFP

Helsinki

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan jää nähtäväksi, toteutuuko tapaaminen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa ensi kuussa.

Trump sanoi, ettei Yhdysvallat ole saanut mitään virallista ilmoitusta suunnitelmien muuttumisesta.

– Emme ole nähneet mitään, emme ole kuulleet mitään. Saa nähdä, mitä tapahtuu. Se on mitä on, Trump sanoi.

Trumpin ja Kimin on määrä tavata 12. kesäkuuta Singaporessa. Tänään Pohjois-Korea kuitenkin uhkasi perua johtajien tapaamisen, jos Yhdysvallat jatkossakin vaatii Pohjois-Koreaa yksipuolisesti luopumaan ydinaseistaan.


Jo eilen Suomen aikaa ilmeni, että huippukokouksen kohtalo voi olla vaakalaudalla Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotaharjoitusten takia. Kaksiviikkoiset harjoitukset alkoivat perjantaina. Pohjois-Korean mukaan kyseessä on provokaatio.

Pohjois-Korea myös perui tälle päivälle sovitun korkean tason tapaamisen Etelä-Korean kanssa. Koreoiden piti käydä korkean tason neuvotteluja maiden raja-alueella. Tapaaminen olisi ollut toinen sen jälkeen kun Koreoiden johtajat tapasivat viime kuussa.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti