REFRRER:path /

Akaasia ja Costello seppelöitiin ravikuninkaallisiksi Rovaniemellä

STT, JONI ERIKSSON

Rovaniemi

Rovaniemen kuninkuusraveissa kruunattiin uudet kuninkaalliset: suomenhevosori Costello on tämän vuoden ravikuningas ja suomenhevostamma Akaasia ravikuningatar.

Kuningatarkilvassa sunnuntaihin lähdettiin Akaasian johtaessa kokonaiskisaa avausmatkan voiton turvin. Toisena osamatkana juostiin lyhyt matka eli 1609 metriä. Siinä ykkösradalta matkaan lähtennyt Virin Camilla kiihdytti johtopaikalle heti alkumetreillä. Sen rinnalle kiersi matkan aikana Ryti-Tyttö, joka punnersi maalisuoralla ohi johtohevosesta ja otti yllätysvoiton. Virin Camilla tuli toiseksi ja Vieskerin Virva kolmanneksi.

Päätösmatkana juostavalle 3100 metrin matkalle lähdettiin Virin Camillan johtaessa kokonaiskisaa. Johtopaikalle suunnisti Ari Moilasen ohjastama Huimariina, joka johti vielä maalisuoralle tultaessa, mutta lopussa voimansa loppukiriin säästäneet rynnistivät ohi. Voittoon spurttasi Sävel-Taika ja kakkoseksi kiri Akaasia.

Kuningatarkilvassa juostiin kaikkiaan kolme osamatkaa, joiden yhteisaika määritti lopullisen sijoituksen kokonaiskilpailussa. Nopeimman kokonaisajan juoksi Akaasia, joka näin voitti tämän vuoden ravikuningattaren tittelin. Toiseksi sijoittui Sävel-Taika ja kolmanneksi Ryti-Tyttö.

Costello säikäytti taustajoukkonsa

Kuningaskilpailuun suurena suosikkina lähti Costello, joka piti pintansa lauantaina voittaen avausmatkan näytöstyyliin.

Sunnuntaina kilpailu jatkui mailin matkalla, joka ei etukäteen ollut suosikin parhaimpia matkoja. Ennustukset pitivätkin paikkansa, sillä lähtöä hallitsi alusta loppuun tuulennopea Välähdys. Se karkasi keulapaikalta voittoon ennen toiseksi tullutta Camria. Kolmanneksi sijoittunut Costello ehti jo säikäyttää taustajoukkonsa sekä katsojat, kun hevonen haparoi maalisuoralla ja meinasi laukata.

Päätösmatkalle lähdettiin Costellon johtaessa kokonaiskisaa. Kilpailun viimeinen matka oli 3100 metriä. Alkumatkasta keulapaikalle spurttasi viimeistä vuottaan kilpaileva Köppinen ohjastajanaan Ari Moilanen. Valjakko veti johtopaikalla reipasta vauhtia läpi matkan, ja yksi toisensa jälkeen alkoivat tipahtaa kyydistä. Costello sinnitteli Köppisen vanavedessä. Lopulta Köppinen piti kärkipaikkansa maaliin saakka Costellon seuratessa toiseksi ja Vixenin kiriessä kolmanneksi.

Tulos tiesi sitä, että kolmella matkalla nopeimman kokonaisajan juoksi Costello, joka kruunattiin tämän vuoden ravikuninkaaksi.

– Ei siinä mitään hätää ollut, kun muu joukko alkoi jäädä lopussa. Kuninkuus tuntuu uskomattoman hienolta, Costellon voittoon ohjastanut Risto Tupamäki iloitsi.

Muissa päivän lähdössä voittajia olivat Kivarin Raindance, Vixus, Onboard Broline, Siirin Älli, William Pine, Still Loving You, Cash No Limit sekä Tarun Tykki.

Kuninkuusravit on kotimaisen raviurheilun vuoden suurin tapahtuma. Kuningatar- ja kuninkuuskilvassa suomenhevoset juoksevat kolme eri pituista osamatkaa, joista lasketaan yhteisaika. Kokonaiskilpailussa sijoituksen ratkaisee kokonaisaika.

Jätä kommentti