REFRRER:path /

Jääkiekko

Jääkiekko-aihesivulla julkaisemme Suomi-sarjassa pelaavan Kajaanin Hokin ottelukoosteet ja -videot. Kajaanin Hokki on vuonna 1968 perustettu kajaanilainen jääkiekkoseura. Myös maajoukkueen ja NHL:n pelit ovat seurannassa.

« »

Coloradon pisterohmu Rantanen jatkoi teholinjalla – ketjukaveri MacKinnon pisteen perässä

Kapanen ja Donskoi pääsivät tehoille, Toronto-tähti Matthews palasi kaukaloihin rytinällä

STT, ANSSI RULAMO

Sunrise

Coloradon Mikko Rantasen tahti jääkiekon NHL:ssä ei osoita hidastumisen merkkejä. Liigan pistepörssiä johtava Rantanen kirjautti jälleen kaksi syöttöpistettä, kun denveriläiset kaatoivat Pittsburghin kotonaan 6-3.

Rantasen johto pistepörssissä tosin kaventui yhteen pisteeseen, sillä hänen ketjukaverillaan Nathan MacKinnonilla oli vielä parempi ilta. MacKinnon iski tehot 1+3 ja kasvatti kokonaissaldonsa 18+23=41:een, kun Rantasen saldo on 10+32=42.

Ottelu oli kolmijakoinen. Ensin Colorado rynnisti toisen erän puoliväliin mennessä 3-0-johtoon, sitten Sidney Crosby iski hattutempun ja toi Pittsburghin tasoihin. Crosby teki kaksi maalia toisen erän viimeisen minuutin aikana ja yhden kolmannen erän alussa. Crosbyn kolmanteen maaliin merkittiin syöttäjäksi Juuso Riikola, jolle osuma oli NHL-uran ensimmäinen. 25-vuotias Riikola pelaa ensimmäistä NHL-kauttaan.

Pittsburgh jäi lopulta kuitenkin pisteittä. Ensin Gabriel Landeskog teki Coloradon voittomaalin, ja lopussa isännät tekivät vielä kaksi osumaa tyhjiin.

Torontolle voitto San Josesta

Itälohkon kärkijoukkueisiin kuuluva Toronto sai hyviä uutisia, kun joukkueen ykköstähti Auston Matthews teki paluun kaukaloihin kuukauden loukkaantumistauon jälkeen. Matthews osoitti heti olevansa huippuiskussa ja teki kaksi maalia ja syötti yhden 5-3-kotivoitossa San Josesta.

Toronto oli pärjännyt tuloksellisesti hyvin ilman kauden vahvasti aloittanutta Matthewsiakin, joten Maple Leafsin näkymät ovat varsin valoisat.

Kahdessa edellisessä ottelussa pisteittä jäänyt Kasperi Kapanen merkittiin syöttäjäksi Matthewsin illan toiseen maaliin. Joonas Donskoi puolestaan syötti kolmannen erän lopussa San Josen merkityksettömäksi jääneen kavennusmaalin.

Kapasella on nyt kasassa tehot 10+8.

Voitto nosti Toronton kakkoseksi itälohkossa ja koko NHL:ssä, tasapisteisiin liigan kärkijoukkueen ja maantieteellisesti lähimmän kilpailijansa Buffalon kanssa.

Florida taipui lopussa kotitappioon

Anaheim voitti Aleksander Barkovin kipparoiman Floridan 3-2. Nick Ritchie nosti vierasjoukkue Anaheimin tappiolta voittoon kahdella maalillaan.

Barkov antoi maalin takaa syötön Aaron Ekbladin 1-1-tasoitusmaaliin toisessa erässä. Anaheim oli siihen asti johtanut maalilla, jonka Josh Manson teki vain 15 sekunnin pelin jälkeen.

Ottelu oli kahden erän jälkeen tasalukemissa 2-2, ja peli pysyi tasoissa myös suurimman osan kolmannesta erästä. Vajaat puolitoista minuuttia ennen loppusummeria Ritchie kuitenkin iski Anaheimin voittoon.

Florida on nyt hävinnyt neljä viidestä viimeisestä ottelustaan ja jatkaa divisioonansa hännänhuippuna.

Barkov on kerännyt 23 ottelussa tehot 8+13.

Dallasin Miro Heiskanen kirjasi syöttöpisteen hänen joukkueensa voittaessa Calgaryn vieraissa 4-3 jatkoajalla.

Detroit tyri kolmen maalin johdon kotiottelussa St. Louisia vastaan, mutta Tyler Bertuzzi pelasti lopulta kotijoukkueen illan toisella maalillaan. Detroit voitti 4-3.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »