REFRRER:path /

Mäkelä piti vaisuutensa henkilökohtaisen syyn omana tietonaan

FELIPE TRUEBA
Mäkelä jäi ulos kolmelta viimeiseltä hyppykierrokselta.

STT, Pasi Rein

Yleisurheilu

Pettynyt Kristiina Mäkelä piti omana tietonaan syyt vaisuuteensa kolmiloikan EM-finaalissa. Hän lähti onnistuneen karsinnan jälkeen finaaliin rohkein tavoittein, mutta tuloksena oli yhdeksäs sija tuloksella 14,01.

Syy piti lukea rivien välistä.

– Terävyys puuttui. Kroppa oli löysä, enkä saanut sitä hereille. Siihen on selitys, mutten halua sitä valtakunnan puheenaiheeksi. Se jää nyt sanomatta, Mäkelä kertoi.

– Eilen kaikki tuntui vielä hyvältä, joten olen pettynyt. Ei ole mitään tehtävissä, kun kroppa menee näin.

Mäkelä määritteli syyn vaisuuteensa ”henkilökohtaiseksi”.

Mäkelä oli yhdeksäs myös Amsterdamin 2016 EM-finaalissa.

– Näitä yhdeksänsiä sijoja on jo kateltu, mitalikamppailuun tähdännyt Mäkelä totesi.

Mäkelä suuntasi ajatuksensa jo seuraavaan kauteen. Hän vaihtoi keväällä Tuomas Sallisen valmennukseen ja odottaa nyt hedelmällistä yhteistyötä seuraavalta harjoituskaudelta.

– Nyt vuosi treeniä ja katsotaan ensi kesänä uudestaan. Tuomaksella on paljon annettavaa valmennukseeni, Mäkelä kertoi.

Kolmiloikan mitalit ratkottiin 14,5 metrin tuntumassa. Kreikan Paraskevi Papahristou otti mestaruuden 14,60 metrin loikalla. Saksalainen Kristin Gierisch jätti Espanjan Ana Peleteiron sentin erolla kolmanneksi tuloksellaan 14,45.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti