REFRRER:path /

Jääkiekko

Jääkiekko-aihesivulla julkaisemme Suomi-sarjassa pelaavan Kajaanin Hokin ottelukoosteet ja -videot. Kajaanin Hokki on vuonna 1968 perustettu kajaanilainen jääkiekkoseura. Myös maajoukkueen ja NHL:n pelit ovat seurannassa.

« »

Suomalaismaalit eivät auttaneet – Ahon ja Haulan NHL-joukkueille tappiot

STT, REIMA RAUTIAINEN

Helsinki/Raleigh

Suomalaishyökkääjillä Sebastian Aholla ja Erik Haulalla ei ollut hävettävää, vaikka heidän joukkueensa Carolina ja Las Vegas hävisivät jääkiekon NHL:ssä ottelunsa.

Carolina taipui kotijäällään Detroitille 1–4, ja Las Vegas nöyrtyi vieraissa Minnesotalle 2–5. Aho teki Carolinan ainoan maalin, jonka toiseksi syöttäjäksi merkittiin Teuvo Teräväinen. Las Vegasin Haula kokosi ottelussaan 1+1 pistettä.

Loukkaantumisen takia tammikuussa pari viikkoa sivussa ollut Aho on osunut paluunsa jälkeen tolppien väliin kolmesta pelaamastaan ottelusta kahdessa. Hän johtaa Carolinan maalipörssiä 18 osumalla.

Ahon 1–0-johtomaali Detroitia vastaan antoi lupauksia, että Carolina olisi pidentänyt voitettujen ottelujen putkensa neljään, mutta toisin kävi.


–  Annoimme vastustajalle turhan paljon maalipaikkoja. Maalivahtimme (Scott Darling) oli tänään hyvä, mutta emme auttaneet häntä tarpeeksi, Aho kertoi kenttäpelaajan näkökulmasta

The News & Observerille

.

Minnesota repäisi Las Vegasia vastaan toisen erän alkuun mennessä 3–0-johdon, eikä vierailija enää toipunut voittotaisteluun.

–  Olemme olleet hyvin tasaisia läpi kauden, mutta tänään emme pelanneet niin hyvin kuin osaamme, kauden 47 ottelussa 20+19 pistettä summannut Haula sanoi Las Vegasin Twitter-videolla.

Pittsburghin puolustaja Olli Määttä syötti yhden maalin Washingtonia vastaan. Kahden viime kauden Stanley Cup -mestari Pittsburgh otti kotivoiton 7–4.

Voitto oli otteitaan kauden vanhetessa parantaneelle Pittsburghille jo neljäs peräkkäinen.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »