REFRRER:path /

Jääkiekko

Jääkiekko-aihesivulla julkaisemme Suomi-sarjassa pelaavan Kajaanin Hokin ottelukoosteet ja -videot. Kajaanin Hokki on vuonna 1968 perustettu kajaanilainen jääkiekkoseura. Myös maajoukkueen ja NHL:n pelit ovat seurannassa.

« »

Torilla ei tavata tänä vuonna – Jääkiekkomestarit haluavat juhlimisen sijaan toipua rankan reissun rasituksista

Nuorten leijonien maailmanmestaruuden kunniaksi ei tänä vuonna järjestetä erillisiä voittojuhlia.

Suomen Jääkiekkoliitto/Pasi Mennander
Maalivahti Ukko-Pekka Luukkonen valittiin MM-kisojen All Stars -kentälliseen.

Jussi Orell

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue nousi jääkiekon maailmanmestareiksi voittamalla sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa loppuottelussa Yhdysvallat 3-2 Kanadan Vancouverissa. Voittomaalin iski Kaapo Kakko aivan pelin loppuhetkillä. Ennen finaalia Suomi oli kaatanut puolivälierissä Kanadan ja välierissä Sveitsin.

Nuoret leijonat voitti maailmanmestaruuden edellisen kerran vuonna 2016. Tuolloin voittomaalin ratkaisi jatkoerässä Kasperi Kapanen. Voitonjuhlat järjestettiin Mäntymäen kentällä Olympiastadionin edustalla Helsingissä kipakassa pakkassäässä. Yleisradio televisioi noin tunnin kestäneen ohjelmallisen juhlan, jota oli paikan päälle saapunut seuraamaan tuhansia jääkiekonystäviä. Yleisöä huudattivat muun muassa Mikael Gabriel ja JVG.

Vuonna 2014 kultajuhlia vietettiin Rautatientorilla.

Vastaavia juhlia ei tällä kerralla järjestetä. Tätä on toivonut joukkue itse muun muassa runsaan matkustamisen aiheuttaman väsymyksen vuoksi.

– Kaikki eivät myöskään pystyisi osallistumaan juhlaan, toteaa Jääkiekkoliiton viestintäpäällikkö Henna Malmberg.

Mestarijoukkueen odotetaan palaavan Suomeen maanantaina illalla. Vaikka erillisiä koko kansan juhlia ei tällä kerralla järjestetä, Helsinki-Vantaan kentällä pidetään kuitenkin vastaanottoseremonia.

– Joukkue muun muassa kukitetaan kentällä, Malmberg kertoo.

Myös Helsingin kaupungin pormestari Jan Vapaavuori kertoi sunnuntaina aamupäivällä, ettei kultajuhlia ole vireillä myöskään kaupungin toimesta.

– Ei ole ainakaan toistaiseksi vireillä, Vapaavuori totesi sähköpostilla.

Juttua on päivitetty klo 10.40. Juttuun lisätty Jääkiekkoliiton kommentit siitä, että joukkue on itse toivonut, ettei erillisiä kultajuhlia järjestetä. Myös jutun otsikko on muutettu Jääkiekkoliitolta saatujen tietojen perusteella.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »