REFRRER:path /
Teemu Määttä

Tunnemyrskyä hallin täydeltä

Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa Kajaanissa jännittäneen Pasi Sarkkisen mielestä suomalaisia junioripainijoita viedään eteenpäin liian hätäisesti.

Ex-päävalmentaja on huolissaan drop out -ilmiöstä ja vaatii järeitä toimia 12–16 ikävuoden välille.

Teemu Määttä

Intensiivinen ilmapiiri ympäröi Kajaanihallin kolmea painimolskia.

Kannustushuudot kaikuvat, hiki haisee, joka puolella tapahtuu.

Kuuluttaja kertoo, että alkamassa on Koululiikuntaliiton mestaruusturnauksen ottelu numero 522, yksi viimeisistä.

Pitkin päivää hallilla on näkynyt vuoroin ilon ja pettymyksen kyyneliä. Molskin fyysinen ja henkinen kaksintaistelutilanne synnyttää tunneryöppyjä niin juniorivääntäjissä kuin heidän taustajoukoissaan.

– Tämä on tosi raaka laji, Pasi Sarkkinen nyökyttelee tarkkaillessaan turnauksen huipennusta. Hän on painin entinen päävalmentaja ja toimii nyt Olympiakomitean kamppailulajien lajiryhmävastaavana.

Vain hetkeä ennen haastattelua Sarkkinen oli lohduttanut poikaansa, jonka varmalta näyttänyt finaalivoitto kääntyi yllättäen katkeraksi tappioksi.

– Vaikka täällä eletäänkin kovalla tunteella, aikuisten pitäisi aina muistaa järki ja perspektiivi. Tuleeko voitto vai tappio, se voi tuntua näissä tilanteissa isolta asialta, mutta pitkässä juoksussa se on vain yksi kasvattava kokemus.

– Nykyään näkyy yhä enemmän lapsia, jotka eivät ole joutuneet kotona tai muissa harrastuksissa sietämään pettymyksiä, suhteuttamaan asioita. Tappion hetkellä tuntuu, että koko maailma romahtaa, vaikka kyse on vain yhdestä painiottelusta.

Tässä Sarkkinen näkee yhteyden lajin rankkaan drop out -ilmiöön. Ikävuosien 12–16 välillä paini menettää peräti 90 prosenttia kilpalisenssiharrastajistaan.

– Meiltä löytyy maailman kovimmat 30-kiloiset. He ovat käsittämättömän suorituskykyisiä, jopa turhankin hyviä.

Ongelma on Sarkkisen mielestä se, että suomalaisjuniorit kilpailevat liikaa. Moni väsähtää tai kyllästyy.

– Jo 12–13-vuotiaana voi tuntua, että kaikki on nähty. Olet kilpaillut viidessä eri maassa, ja tästäkin turnauksesta löytyy niitä, jotka eivät ole hävinneet kertaakaan pariin-kolmeen vuoteen.

– Voittaminen ei enää välttämättä tunnu missään. On iso pelko, että koko homma menettää viehättävyytensä.

Sarkkinen ehdottaa, että Painiliitto ja keskeiset seurat yhdessä miettisivät, voisiko tilannetta korjata.

– Muissa maissa, joissa laji aloitetaan vähän maltillisemmin, urheilijat kehittyvät siinä vaiheessa kun meillä jo hiivutaan.

Sarkkinen kuitenkin muistuttaa yksilöllisistä eroista ja siitä, että suomalaisissa seuroissakin on monenkirjavia toimintatapoja.

Olympiastatuksestaan kamppaillut paini otti uudet kilpailusäännöt käyttöön vuoden alussa. Sarkkinen on nähnyt molskilla juuri niitä asioita, joihin muutoksella pyrittiinkin.

Tärkeintä on hänen mielestään pystypainin arvonnousu. Samoin se, että kaikki pisteet lasketaan läpi ottelun, eikä turhaa varmistelua enää näy niin paljon.

Sarkkisen ilme vakavoituu kun hän toteaa, että viimeiset kahdeksan vuotta olivat painille historian synkimmät. Ex-päävalmentajan mielestä laji köyhtyi totaalisesti, ajoi itsensä kiville, mutta päättäjät eivät heränneet.

– Kun säännöt viimein muuttuivat, nousu on ollut sen jälkeen aivan valtava. Suunta on oikea.

– Lasten otteluissa ei ole niin väliä, millaiset säännöt ovat. Suorituksia tulee joka tapauksessa ja tapahtumia piisaa, hän iloitsee.

Juuri siksi ilmapiiri onkin sopivan sähköinen – kuten Kajaanihallissa viikonloppuna.

Kajaanilaispainijoille värisuora

Kotiyleisönsä edessä esiintyneet kajaanilaispainijat saavuttivat yhteensä kolme mitalia Koululiikuntaliiton mestaruuskisoissa viikonloppuna.

Voittoon ylsi Oona Partanen 13-vuotiaiden tyttöjen 40 kilon sarjassa. Hän oli finaalissa etevämpi kuin Ylivieskan Varpu Saari.

16-vuotiaiden poikien 63-kiloisissa Milad Gardniya paini hopealle. Sarjan mestariksi väänsi Ilmajoen Akseli Yli-Hannuksela.

Kajaanilaismitalien värisuoran täydensi Konsta Kvist. Hän voitti 16-vuotiaiden 54-kiloisten pronssiottelussa Porvoon Onni Turusen.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti