REFRRER:path /

Isä Aurinkoisen kuuhanke

Kriitikko Pekka Eronen valitsee päivän kolme kiinnostavinta elokuvaa.

Ensimmäinen kuunkävijä on dokumentaarinen fiktio neuvostoliittolaisesta avaruusaluksesta.

Pekka Eronen

Ensimmäinen kuunkävjä

Yle Teema & Fem klo 21.45

★★★ Kävivätkö neukut Kuussa jo vuonna 1938? Aleksei Fedorchenko ohjasi dokumenttia näppärästi leikkivän elokuvan, jossa herätetään henkiin Stalinin vuosien virallinen voimantunto ja tulevaisuudenusko. Rakettihanketta viritellään tehtailla, ja elokuvissa haaveillaan kosmisesta neuvostotasavallasta. Ironiaa viljellään sillä lailla pitkin matkaa, että osa sen kukkasista menee väkisinkin ulkopaikkakuntalaiselta ohi. Ensiesitys. (Venäjä 2005)

Casino Royale

Nelonen klo 21.00

★★★ ”Ravistettuna vai sekoitettuna?”, ”Näytänkö siltä, että välitän hittojakaan”: James Bond siirtyi 2000-luvulle karskimpana, alakuloisempana ja Daniel Craigin näköisenä. Matt Damonin tähdittämien Jason Bourne -elokuvien vaikutus on selvää Martin Campbellin ohjaamassa seikkailussa, jossa jäljitetään rikollispankkiiri Le Chiffreä (Mads Mikkelsen). Megapaukkujen sijasta satsataan ärhäkkään toimintaan. (Britannnia 2006)

Cake

Liv klo 21.00

★★★ Kroonisista kivuista kärsii moni, mutta hyvin harvoin aihetta viitsitään elokuvissa käsitellä. Vakavassa draamassa Claire kärsii niin fyysistä kuin henkistäkin tuskaa musertavan menetyksen jälkeen. Jennifer Aniston pääsi kerrankin jättämään romanttisten komedioiden veikistelyt väliin, ja tiukkaan pakattua katkeruutta roolissa onkin. Samaa rohkeutta olisi saanut ohjaaja Daniel Barnzkin osoittaa, vaikka valoa kohti mennään. (USA 2014)

Jätä kommentti