REFRRER:path /

Arvostelut

Arvostelut-aiheesta löydät kätevästi yhdestä paikasta Kainuun Sanomien tuoreimmat kulttuuri-arvostelut kuten elokuva-, kirja-, taide- ja teatteriarvostelut.

« »

Prinsessaleikki menee ihan överiksi

7-vuotias Kelsey valmistautuu kauneuskilpailuihin. Puvun, kampauksen ja meikin pitää olla kohdallaan.

Tiina Vuorimäki

Atlantan pikkumissit

TLC klo 17.55

★★★ Toivon todella, että missikisoissa pärjääminen on oiva tie menestykseen. Juuri muuten pikkutyttöjen kauneuskilpailuja ei voi puolustella.

Useimmat tytöt pitävät prinsessaleikeistä pitsein, kimaltein ja sifonkihelmoin, mutta missikilpailut ovat täyspäiväistä työtä – kuten kaikki kilpailut.

Kauneuskuningattaret ovat Atlantan pikkumissit -sarjan tähtiä, mutta jopa suuremmalla palolla kisaan suhtautuvat heidän äitinsä, ja muutama isäkin.


Ohjelma on kuitenkin kivasti tehty. Lapsetkin pääsevät ääneen. He ovat eläväisiä ja hyppelehtiviä, kuten alakouluikäiset ovat. Sitä on mukava katsoa. Tytöille kuuluu yksi tähdistä.

Sanansa saavat sanoa tietenkin myös äidit ja isät.

Sarja näyttää ajoittain kiivaana käyvät tunteet. Jotkut vanhemmat eivät kestä kritiikkiä tai opastusta. Aikuiset huutavat ja kiroavat yhtenään, näin voi ainakin päätellä piip-piippausten määrästä, joka ajoittain ohjelmassa kajahtelee.

Jätä kommentti

Lue lisää aiheesta

« »