REFRRER:path /

GoExpo Winter: Ailosta sopimus Suomulle

Ailo – Pienen Poron Seikkailun ensi-ilta on elokuvateattereissa Suomessa 21. joulukuuta 2018.

Elokuvan tuottaja MRP Matila Röhr Productions Oy ja Suomutunturi julkistivat GoExpo Winter -messuilla tänään yhteistyösopimuksen.

Elokuva on koko perheen luontoseikkailun, jonka MRP Matila Röhr Productions Oy on tuottanut ranskalaisten Gaumontin ja Borsalino Productionsin kanssa.

Lapissa kuvattu Ailo-elokuva kertoo uteliaan Ailo-poron selviytymistarinan ensimmäisellä vuoden kestoisella vaelluksellaan, jonka aikana suloisesta pikkuvasasta kasvaa uljas nuorukainen.

Elokuvan teemoina ovat Lapin puhdas luonto, kesyttämätön erämaa sekä loputon äidin rakkaus, jonka ansiosta Ailo uskaltautuu seikkailuun yhdessä muiden lapin villieläinten kanssa.

Ailo on ranskalaisen Borsalino Productionsin ja suomalaisen MRP Matila Röhr Production Oy:n mittava yhteistuotanto, joka on kuvattu kokonaan Lapissa aidoilla eläimillä. Elokuvan on ohjannut ranskalainen elokuvaohjaaja Guillaume Maidatchevsky.

Elokuva saa maailmanlaajuisen jakelun kattaen Euroopan, Kiinan, Japanin sekä Amerikan mantereet. Ailo tulee elokuvateattereihin Suomessa 21. joulukuuta 2018, Saksassa 14. helmikuuta ja Ranskassa 13. maaliskuuta 2019.

Tuottaja Marko Röhr, Matila Röhr Productions Oy:stä ja toimitusjohtaja Kari Tirkkonen, Suomu-Rinteet Oy;stä kertoivat tänään GoExpo Winter -messujen tiedotustilaisuudessa yhteistyösopimuksesta.

Sopimus on Suomutunturille erittäin merkittävä. Tunturikeskuksessa toteutetaan mittava laajennushanke ja Suomu suuntaa markkinointinsa kotimaan ja Euroopan lisäksi Aasiaan.