REFRRER:path /

KeKi:llä vauhdikas kenraali pudotuspeleihin

Ottelun pisterohmuna touhusi Vesa Inkeröinen.
Kemijärven Kiekko Lappiliigan runkosarjan viimeisellä kierroksella ratkaistiin tulevien puolivälierien otteluparit, mutta YKI-KeKi -ottelussa panoksena olin enää kunnia. KeKi oli jo aiemmin varmistanut runkosarjan voiton ja Ykin sijoitukseenkaan ottelun lopputuloksella ei enää ollut merkitystä. Sen sijaan molemmat hakivat jo pelillistä tuntumaa ”pleijareihin”.

Kovin erilaisiksi muodostuivat tuntumat: Keki vei vierasvoiton selkein 0-12 lukemin. Yrityksen puutteesta ei YKI:ä voi moittia. Mutta kun samaan aikaan KeKin pojat olivat kopissa päättäneet mennä ottelu puolustuspeli edellä, niin vastustajan maalinteko muodostui mahdottomaksi. Kun vielä loukkaantumisesta tervehtynyt Aleksi Karppinen oli päättänyt olla päästämättä maaliakaan, niin sinne ei sitten myöskään maalia tehty.

Peli tarjosi KeKin maalien lisäksi myös vauhtia. YKI on kovaa luisteleva joukkue ja kun ei KeKikään siinä hommassa huonommaksi jää, niin lukemista huolimatta peli oli viihdyttävä ja vauhdikas. Ainakin kaksi erää (0-4, 0-5, 0-3). Ottelun pisterohmuna touhusi Vesa Inkeröinen (2+5).

Seuraavan kerran Keki luistelee askiin perjantaina 1.3. ja silloin aletaan tosissaan taistelemaan jatkopaikasta kohti finaaleja eli kyseessä on välieräviikonloppu, pelit siis perjantaina Kemijärvellä ja lauantaina vieraissa ja tarvittaessa sunnuntaina kotona.