REFRRER:path /
Marjatta Kurvinen
Tuomas Kettusen vaalikampanjan avaus tapahtui Kuhmon torilla hernekeittotarjoilun merkeissä.

Kettunen vaatii teollisuuden kuljetustukien parantamista

Kuhmolainen keskustan kansanedustajaehdokas Tuomas Kettunen vaatii kuljetustukeen merkittäviä parannuksia, sillä Suomi on pitkien välimatkojen maa, jossa teollista tuotantoa harjoitetaan pitkienkin välimatkojen takana.

Teollisuutta on syntynyt ympäri maata onnistuneen aluepolitiikan, ympäri Suomea sijaitsevien luonnonvarojen sekä sitkeiden yrittäjien ja työntekijöiden ansiosta. Kuitenkin mitä pidempi välimatka tuotteen valmistuksen ja asiakkaan välillä on, niin välimatkan kustannukset lisäävät rahtikustannuksia merkittävästi.

Lisäksi on teollisuuden aloja, joissa Suomi kilpailee esimerkiksi Ruotsin kanssa. Ruotsissa yrityksille maksetaan huomattavasti suurempia kuljetustukia kuin Suomessa ja tämä haittaa suomalaisten yritysten kilpailukykyä samoilla markkinoilla. Ruotsissa kuljetustukien avulla on pystytty pitämään huolta siitä, että tavarat Pohjois-Ruotsista pääsevät kuljetustuen avulla Etelä-Ruotsin markkinoille. Ilman kuljetustukea tavaroiden liikkuminen ei olisi liiketaloudellisesti kannattavaa.

– Kuljetustuen avulla on saatu turvattua monille pohjoissuomalaisille yrityksille mahdollisuus viedä tuotteitaan maailmalle, sillä ilman kuljetustukea yrityksillä olisi kaupat jääneet tekemättä. Tällä on myöskin merkittäviä työllisyysvaikutuksia alueellamme, Kettunen sanoo.

– Etenkin puuteollisuudelle kuljetustuki on tärkeä, sillä etäisyydet lähimpään satamaan ovat pitkät ja kiristyneillä maailmanmarkkinoilla hintakilpailu on kovaa. Kuljetustuen avulla pystytään tukemaan vientiyritystä tuotteen kuljettamisessa esimerkiksi lähimpään vientisatamaan, jolloin yritys pystyy hintakilpailussa olemaan paremmin mukana, Kettunen jatkaa.

Kuljetustukeen osalta on tehtävä merkittäviä uudistuksia, kuten mm. kasvatettava kuljetustuen määrärahoja valtion budjetissa sekä ennenkaikkea käytävä tarkasti läpi yritysten ja alueella toimivien tahojen kanssa minkätyyppisiä muutoksia he kuljetustukeen tarvitsisivat.

– Kuljetustuesta on tehtävä pysyvä tukimuoto, sillä tällä hetkellä tukiasetus on voimassa vuoteen 2017, jonka jälkeisestä ajasta ei kukaan vielä tiedä. Mielestäni tässä taloudellisessa tilanteessa tämä on erittäin huono asia ja siksi uuden eduskunnan sekä hallituksen onkin heti ensitöinään otettava kuljetustuen kehittäminen työn alle, vaatii Kettunen.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti