REFRRER:path /
Marjatta Kurvinen
KAO:n Kuhmon toimipaikka sijaitsee Piilolantien ja Piilopolun välissä vesitornin vieressä.

Ohje äänestämällä: Kuhmoon KAO:lle ei syksyllä nuorisoasteen linjoja

Antero Komulainen

Kuhmon kaupunginhallitus antoi ohjeen ohjausryhmän kaupungin edustajille, että nuorisoasteen ammatillisen koulutuksen liiketalouden perustutkintoon (liiketalouden linja) sekä rakennusalan perustutkintoon (talonrakentajalinja) johtavaa koulutusta ei aloiteta Kainuun ammattiopiston Kuhmon toimipaikassa 1.8.2015.

Kuhmon ohjausryhmässä kaupunginhallituksen maanantaina päättämä ohjeistus on käsittelyssä nopeasti, sillä kokous pidetään jo keskiviikkona 22.4.

Rakennusalan perustutkintoon haki 3 oppilasta, joiden joukossa oli hakijoita maan ulkopuolelta. Liiketalouden perustutkintoon haki 5 nuorta ja 5 aikuisopiskelijaa.

Kaupunginhallitus ohjeisti myös, että Kajaanissa tapahtuvan KAO:n talonrakennusalan ja Woodpoliksen yhteistyötä kehitetään ja tiivistetään ja Kuhmossa järjestetään elinkeinoelämää tukevaa aikuiskoulutusta. Lisäksi se esitti, että Kuhmon kaupunki, Kuhmon yrittäjät ja KAO lähtevät yhteistyössä kehittämään mallia, jossa Kuhmosta Kajaaniin tuleville KAO:n opiskelijoille olisi tarjolla Kuhmosta hyviä työssäoppimispaikkoja sekä kesätyöpaikkoja.

Kokousedustajille ohjeena esitetään, että KAO aloittaa ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen, jonne ohjattaisiin niitä nuoria, jotka ovat pudonneet tai ovat putoamassa toisen asteen koulutuksesta.

Mikko Polvinen (ps) esitti, että vielä vuonna 2015 otetaan liiketalouden opiskelijat sisään ja lisäksi KAO aloittaa ammatilliseen koulutukseen valmentavan koulutuksen, jonne ohjattaisiin niitä nuoria, jotka ovat pudonneet tai ovat putoamassa toisen asteen. Antti Komulainen (ps) kannatti Mikko Polvisen esitystä.

Kaupunginhallitus piti tauon pykälän käsittelyn aikana 9 minuutin tauon.

Vs. kaupunginjohtajan päätösesitystä kannattivat Heikki Heikkinen (kesk.), Helena Kampman (kesk.sit), Eija Komulainen (kesk.), Tuomas Kettunen (kesk.), Minna Karjalainen (kok.), Marja-Stiina Suihko (vihr.), Jouni Kilpeläinen (sd) ja Matti Pääkkönen (kesk.). Mikko Polvisen esitystä äänestyksessä kannattivat Polvinen itse ja Antti Komulainen. Äänestystulos oli 8-2.

Korjattu klo 10.29: Kajaanin kaupungin koulutusliikelaitoksen Kuhmon toimipisteen ohjausryhmän kokous pidetään keskiviikkona 22.4

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti