REFRRER:path /

Yhteensä 4500 kilometriä pyöräilyä länsirajaa alaspäin

Yhdeksän kuhmolaisen miehen reissu Kilpisjärveltä Haaparantaan taittui kolmessa päivässä. Pyöräilijät haluavat kannustaa muitakin hyvän harrastuksen pariin.

Mauri Huotari
Jari Heikkinen, Leo Mansikkamäki, Hannu Moilanen (edessä), Juha Kampman, Jari Kähkönen, Hannu Kurkinen, Arto Eronen, Janne Pääkkönen ja Mauri Huotari tekivät kovan pyöräilysuorituksen ja polkivat kesä-heinäkuun vaihteessa Kilpisjärveltä Tornioon. Kuvassa porukka Torniojoella Kukkolan koskella, kun jäljellä on 16 kilometriä matkaa.

Timo Kyllönen

Kähkösen Jari heitti vuosi sitten, että olisi mukava ajaa joku viikonlopun mittainen reissu polkupyörällä. Sanoin, että olen heti valmis lähtemään, Juha Kampman virnistää.

Mukaan ilmoittautui heti myös Mauri Huotari, joka rupesi kartoittamaan mahdollisia reittivaihtoehtoja.

– Ensin ajatus oli polkea vain viikonloppu, mutta sitten se vähän valtautui, ja päätimme ajaa kolme päivää. Reitiksi valikoitui Kilpisjärvi-Tornio -väli. Kun tieto reissusta levisi, kevättalvella porukkaa oli mukana jo pikkubussillinen eli yhdeksän henkeä, Huotari kertoo.

Kaikki osallistujat eivät olleet entuudestaan toisilleen tuttuja, vaan joukko muodostui kavereista ja kaverien kavereista. Yhdistävä tekijä oli tietenkin pyöräilyharrastus.

Kesäkuun viimeisen päivän aamuna Kuhmossa satoi kaatamalla vettä, mutta Kilpisjärvellä oli poutaa ja neljä astetta lämmintä. Mauri Huotari kertoo, että pian keli alkoi kuitenkin lämpenemään, ja hiihtovaatteet sai vaihtaa kevyempiin pyöräilyasuihin.

– Keli oli koko reissulla erittäin hyvä, eikä satanut pisaraakaan vettä. Haaparannassa oli jo 25 astetta lämmintä, Huotari kertoo.

Pyöräilijät rytmittivät ajamisen noin tunnin pätkiin, ja tauolla huoltoautosta nautittiin kevyttä evästä. Neljän, viiden tunnin ajorupeaman jälkeen pidettiin lounastauko, ja toinen lämmin ruoka nautittiin illalla.

Käsivarren päästä alkaneella ja Haaparantaan Ruotsin puolelle päättyneellä reissulla jokainen polkija siirsi vuorollaan huoltoautoa, joten kullekin polkijalle kertyi kilometrejä noin 500, joillekin vähän vähemmän ja joillekin vähän enemmän.

41-61-vuotiaista polkijoista koostunut porukka oli valmistautunut pitkiin, 150-170 kilometrin päivämatkoihin kukin eri tavoin. Mauri Huotari, joka kävi läpi jalkaleikkauksen talvella, ennätti harjoitella vain noin 600 kilometrin verran, eikä siihen määrään mahtunut yhtään pitkää lenkkiä.

– Pitkien lenkkien puute vähän huoletti, että miten sitä jaksaa polkea, mutta kaikki meni hyvin.

Osa yhdeksän hengen porukasta ajoi harjoituslenkkejä yhdessä, joista pisimmillä käytiin Iivantiirassa ja Sotkamossa. Juha Kampman polki jo ennen sulan maan kautta kotona rullien eli harjoitusvastuksen päällä.

– Keskivauhti koko matkalla oli 27 kilometriä tunnissa. Muutamia kovakuntoisimpia piti vähän jarrutella, ettei vauhti kasvanut liian kovaksi, Huotari naurahtaa.

Juha Kampman kertoo, että polkijat säästyivät suuremmilta vammoilta ja vaivoilta, eikä kalustokaan kärsinyt kuin yhden rengasrikon verran.

Pyöräilijät sanovat, että maantiepyörillä tehtävä pidempi reissu vaatii käytännössä pakosta huoltoauton, sillä pyörissä ei ole mahdollista kuljettaa tavaraa. Toisaalta tälle reitille pyörät piti kuljettaa.

Kaluston kuljettamista varten Arto Eronen ja Hannu Kurkinen rakensivat peräkärryyn lankkukehikon, johon ruuvattiin kiinni taakkatelineet, ja niihin taas pyöränkuljetustelineet.

– Porukalla vetäistiin kehikko pois kärrystä ja sinne takaisin. Se oli tosi hyvä ja turvallinen kuljetustapa, sillä ei pyöriä voi ihan läjässäkään kuljettaa, Juha Kampman sanoo.

Pyörätempauksellaan Mauri Huotari ja Juha Kampman haluavat innostaa muitakin hyvän harrastuksen pariin.

– Pyöräily sopii kaikille ikään katsomatta, eikä rasita samalla tavalla niveliä kuin esimerkiksi juokseminen, Juha Kampman sanoo.

Hän korostaa, että pyöräilyn mielekkyys riippuu erittäin paljon muutamista pienistä asioista, kuten pyörän säätämisestä ja polkutekniikasta.

– Monilla satula on liian ylhäällä ja poljetaan liian suurella vaihteella.

Molemmat korostavat myös pyöräilyn turvallisuusasioita: värikkäät vaatteet tai turvaliivi on maantiellä ehdoton varuste.

– Kypärä on myös ehdoton, mutta se tahtoo unohtua monilta. Harmittaa ihan katsoa, jos perheiden pyöräretkillä lapsilla on kypärät mutta vanhemmilla ei, Huotari sanoo.

Kampman lisää, että pyörällä tarvitsee kaatua ilman kypärää pahimmillaan vain kerran, eikä sen jälkeen tarvitse välttämättä pyöräillä tai kävellä enää koskaan.

– Kypärän päähän paneminen on tosi fiksu homma.

Pohjoisen autoilijat saavat pyöräilijöiltä kiitosta: osa rekkamiehistä jopa pysähtyi pyöräletkan taakse, ellei päässyt väljästi ohi.

– Suomessakin kulttuuri on muuttumassa pyöräily-ystävällisemmäksi. Etelä-Euroopassa on yleistä, että pyöristä ei mennä ohi maantiellä ennen kuin pyöräilijä näyttää merkkiä, että voi mennä. Samoin kaupunkien ruuhkissa annetaan erittäin hyvin tilaa pyörille. Näin oli esimerkiksi Teneriffalla, ja se oli aikamoinen kokemus, Juha Kampman kiittelee.

Yhdeksän miehen joukko perusti ennen reissua oman tiimin meneillään olevaan Kilometrikisaan. Perukan pyörä -tiimi oli tempauksen jälkeen kisan piensarjan sijalla 35, ja nosti samalla Kuhmoa kuntasarjassa sijalle 92.

Kilometrikisa

Kaikille avoin ja maksuton kilpailu, jossa kerätään kilometrejä omalle joukkueelle sekä kotikunnalle.

Kuka tahansa voi perustaa oman joukkueen esimerkiksi työ- tai kaveriporukan kesken.

Kilpailussa sarjat tavallisille ja sähköavusteisille pyörille.

Kilometrikisa päättyy 22. syyskuuta.

Jätä kommentti