REFRRER:path /
Pertti Granqvist
Tämän uimarannan luon on kylmä kylpy tarjolla jäälle uskaltautuvalle. Virta avautui yhden päivän aikana. Säiden lauhtuminen nopeuttaa jäiden heikentymistä.

Jäällä liikkujille tiedoksi: Vaarallinen viikko tulossa

Pertti Granqvist

Helmikuun lopun ja maaliskuun alun pakkasjakso jäädytti järvet kantaviksi. Teräsjäätä eivät pakkaset lisänneet. Nuasjärvellä liikkunut kalastaja soitti lauantaina aamulla kertoen pakkasen jäädyttäneen veden ja lumen kovaksi kohvaksi.

Kalastaja kertoi olevan huolissaan olosuhteista tietämättömien puolesta.

Myös muualta on tullut huolestuneiden, paikallisten ihmisten soittoja. Heidän mielestään matkailijoita pitäisi varoittaa erityisesti Sotkamon kirkonkylän ympäristön vesistöjen useista virtapaikoista.

Sään lauhtuminen heikentää kohvaa nopeasti. Erityisen vaarallisia paikkoja ovat purojen sekä jokien suut ja virtapaikat.

Esimerkiksi Kaitainsalmella virran kohdalla jää tummuu ”silmissä.”

Ensi viikolle on luvattu runsaita lumisateita. Lumen takia virtapaikasta tulee petollinen ansa, jota ei esimerkiksi moottorikelkalla liikkuva ehdi huomata ennenkuin on liian myöhäistä.

Ylipalomies Jouni Salmi Kainuun Pelastuslaitoksen Sotkamon toimipisteestä kertoi toistaiseksi tämän talven menneen ilman, että jäihin uponneita ihmisiä olisi jouduttu pelastamaan.

Jouni Salmi neuvoi välttämään tuntemattomilla jää-alueilla liikkumista.

– Jos lähdette jäälle, niin kertokaa läheisille. Se tieto, että minne päin menette ja kuinka kauan aiotte olla.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti