REFRRER:path /

Jouluilonpilaaja(t)

Aino Isojärvi

Aino Isojärvi

Viikko sitten päätin, että hetki oli koittanut. Se päivä, jolloin saisin asetella pihalleni jouluvalot. Maa oli saanut kauniin, valkean lumipeitteen ja ensimmäinen adventtikin lähestyi. Kaamosaika on aina vaikuttanut minuun voimakkaasti, minkä vuoksi pimeyden keskellä loistavat valot kohottavat mielialaa ja antavat lohtua loputtomalta vaikuttavaan synkkyyteen. Samasta syystä ideoin Ylä-Kainuun suuren jouluvalokilpailun – että voisimme yhdessä ihastella toistemme tapoja tuoda valoa valottomaan arkeen, jaksamista puurtamiseen.

Koska olen muuttanut nykyiseen asuntooni vasta pari kuukautta sitten, olen vielä siinä vaiheessa, jolloin hitaasti ja hartaudella rakennetaan uuteen ympäristöön lämpöistä tunnetta kodista. Siksi päätin jo varhain, että hankkisin pihaani koristamaan valopuun, jota voisin ihailla myös olohuoneeni ikkunasta, ja joka toivottaisi minut tervetulleeksi vielä silloinkin, kun aurinko olisi iltapäivästä jo painunut mailleen. Löysin unelmayksilöni paikallisesta liikkeestä. Se olikin viimeinen kappale lajiaan, joten hymyilin koko kotimatkan.

Tasan kolme päivää myöhemmin valopaju oli haihtunut kuin tuhka tuuleen. Keskellä päivää. Tyrmistys oli sitäkin suurempi, kun sain kuulla, etten ollut ainoa. En voi olla miettimättä, minkälainen hätä tai tarve on ihmisellä, joka vie valot toisten pihoista. Teko on vastenmielinen, sydämetön ja turha. Jouluvalojen rahallinen arvo on nimellinen, mutta niihin sitoutuu tunnearvo ja merkitys huomattavasti syvemmällä tasolla. On kuin kajottaisi suoraan henkilökohtaisiin muistoihin ja niistä kumpuavaan lempeään tunnetilaan.

Lähitalon pariskunta voi varmasti ostaa itselleen uudet lyhdyt, mutta se ei tuo takaisin 60-vuotissyntymäpäiväksi saatua lahjaa, jolla kollegat kiittivät tehdystä hyvästä työstä. Grillin pitäjä ei uskalla laittaa enää uusia valoja pihalle, koska tunne pikkukylän luotettavasta turvallisuudesta on mennyttä.

Joulu on ensisijaisesti lasten juhla, vilpitön ja kirkassilmäinen. Emmehän me opeta lapsillemmekaan, että varastamalla voit saada itsellesi sen, mikä on vaikea saavuttaa, vaan että aikainen lintu madon nappaa, työ tekijäänsä kiittää, hyvä palkitaan. Valojen avulla me aikuisetkin voimme saada hyppysellisen sitä samaa kultapölyä, joka teki lapsena suuren juhlan odotuksesta ja perheen kokoontumisesta niin lumoavan taianomaisen. Siinä ei ole kyse kaupallisuudesta, vaan onnellisuudesta, hyvinvoinnista ja yhteisöllisyydestä.

Joulu on myös anteeksiantamisen aikaa. Mikäli voro(t) tulevat vielä toisiin aatoksiin ja palauttavat vilpillä hankitun saaliinsa, uskon, että inhottava selkkaus painuisi unohduksiin. Siihen asti surumieli leimaa röyhkeydellä pimennettyjä pihoja.

Teko on vastenmielinen, sydämetön ja turha.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti