REFRRER:path /

Pro Kainuu -palkinto Veikko Huoviselle, Ari Tammiselle ja Esko Vatulalle

Pro Kainuun saivat tänä vuonna kapellimestari Ari Tamminen, näyttelijä Esko Vatula ja yrittäjä Veikko Huovinen.

Toni Peltonen
Sotilassoittokunnissa uransa tehnyt Ari Tamminen palkittiin lauantaina Pro Kainuu -tunnustuspalkinnolla. Viime vuosikymmenet ovat kuluneet enemmän eri musiikkikokoonpanojen johtotehtävissä kuin tuubaan puhaltelemassa.

Veikko Huovinen

Toni Peltonen

Pro Kainuu -tunnustuspalkinnon saivat tänä vuonna kapellimestari Ari Tamminen Sotkamosta, näyttelijä Esko Vatula Kajaanista ja yrittäjä Veikko Huovinen Suomussalmelta.

Kainuun liitto jakoi palkinnot Kainuun maakuntajuhlassa Suomussalmen kesäteatterilla lauantai-iltapäivällä.

Perusteluina tuuban soitosta sotilassoittokuntien kapellimestariksi nousseen Ari Tammisen palkinnolle on, että hän on ollut kantavana voimana lukuisissa laajoissa yhteisproduktioissa, kuten Kajaaniin luodun Linnanvirta -tapahtuman kehittämisessä.

– Yhdessähän näitä tehdään, satun vain olemaan keulakuvana. Innostavaa se tietenkin on, kun tunnustuspalkinnon saa, Ari Tamminen kertoi tunnelmistaan ennen maakuntajuhlaa.

Perusteluina Pro Kainuu -palkinnolle on myös Tammisen työ viime vuonna Suomi 100 -juhlavuoden monissa tapahtumissa: Kuhmon maakuntajuhlan Sadan vuoden soitto sekä Kainuugaala, jossa Tamminen johti Kainuu-kantaattia.

Näyttelijä Esko Vatulan palkinnon perusteluina mainitaan yli 30 vuoden näyttelijäuran lukuisat pääroolit Kajaanin kaupunginteatterissa. Niistä perusteluissa mainitaan muun muassa Eeli, Shamaani, Zorbas, Mustalaisleiri muuttaa taivaaseen ja Tuntematon Sotilas.

Vatulaa kuvataan moni-ilmeiseksi ja karismaattiseksi näyttelijäksi, jonka tulkinnat ovat vahvoja ja hänen läsnäolonsa vaikuttava.

Yrittäjä Veikko Huovinen saa Pro Kainuu -tunnustuksen useiden vuosikymmenten ansiokkaasta työstä kainuulaisen ruokakulttuurin ja matkailun eteen. Perusteluissa todetaan, että Huovinen on suomussalmelaisen Ravintola Kultaisen Kukon perustajana ja pitkäaikaisena yrittäjänä nostanut kehittävällä ja uudistavalla työskentelyotteellaan ruokakulttuurin arvostusta, vaalien ja uudistaen sitä.

Pro Kainuu -palkinto myönnetään vuosittain tieteen, taiteen tai elinkeinoelämän alalla ansioituneille kainuulaisille. Tunnustus myönnetään henkilölle, joka on jaksanut tehdä pitkäjänteistä työtä ja uskoa oman maakuntansa mahdollisuuksiin. Palkinto luovutetaan vuosittain Kainuun maakuntajuhlassa.

Palkintoon kuuluvat kunniataulu ja kanervakoru, joka miehille on solmioneula. Koru on vain Pro Kainuu -palkintokäytössä.

Edit: Korjattu Ari Tammisen kotipaikkakunta Kajaanista Sotkamoksi.

Kommentit

Näytä 10 20 30 40 50 kommenttia sivulla

Jätä kommentti