Paikallisuutiset
Ärhäkästä edunvalvojasta viranomaisten pikku apulaiseksi ‒ 30-vuotiaan Kajaanin Työvoimayhdistyksen jo ennestään valtava asiakaskunta kasvaa
Toimintansa alkuvuosina Kajaanin Työttömien yhdistys järjesti mielenosoituksia, nyt Kajaanin Työvoimayhdistys on viranomaisten kumppani työllisyydenhoidossa. Jotain on silti entisellään, sillä yhdistyksen 90-luvulla aloittama ruokalatoiminta on säilynyt toiminnan ytimessä.
30-vuotispäiväänsä perjantaina 8. joulukuuta viettävän Kajaanin Työttömien yhdistyksen toiminta on vuosikymmenten varrella muuttunut paljon. Myös nimi on muuttunut Kajaanin Työvoimayhdistykseksi.
– Se määrä ihmisiä, joita me tavoitetaan, on valtava ja se kasvaa koko ajan, sanoo Kajaanin Työvoimayhdis