Mielipiteet
Eduskunnasta: Suomi tarvitsee vakaan ja maltillisen presidentin
Ensi vuonna Suomi käy valitsemaan uuden tasavallan presidentin. Historian saatossa meillä on ollut hyvinkin erilaisia johtajia, mutta heitä kaikkia on yhdistänyt vakaus ja maltti kaikissa tilanteissa. Nyt tulemme valitsemaan maallemme 13. tasavallan presidentin tilanteessa, jollaisessa Suomi ei ole ollut yli 70 vuoteen.
Suomalaisten ei ole tarvinnut pelätä sotia lähialueillaan, vaikka kylmän sodan maailmassa oli omat jännitteensä idän ja lännen välillä. Ukrainan sota kuitenkin rikkoi rauhan Suomen lähialueilla ja Suomi teki sen takia nopeita ja määrätietoisia liikkeitä.
Nykyinen tasavallan presidentti Sauli Niinistö vei Suomen yhdessä Matti Vanhasen johtaman eduskunnan kanssa ennätyksellisen nopeasti Naton jäseneksi.
Tulevalta presidentiltä tarvitaan samanlaista päättäväisyyttä. Suomen tasavallan presidentin pitää olla vakaa kuin Kallio, eikä mikään tuuliviiri. Sauli Niinistö on hoitanut tehtävänsä hyvin ja vahvaa ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa on jatkettava. Tulevalla presidentillä tulee olla kokemusta EU:sta ja yleisesti politiikasta eri tasoilta. Ennen kaikkea tarvitaan arvojohtajaa, joka ottaa koko Suomen huomioon. Nämä ominaisuudet antavat erinomaiset lähtökohdat toimia tasavaltamme symbolina.
Suomen historia tuntee Kyösti Kallion, joka joutui haastavien paikkojen eteen talvisodan presidenttinä ja Risto Rytin presidenttinä, joka vei Suomen läpi jatkosodan vieden Suomen rauhaan henkilökohtaisella uhrauksellaan. Molemmat edustivat malttia ja todellista vakautta, jollaista vaaditaan Suomen korkeimmalta johtajalta.
Vakauden ja maltin jatkavaa linjaa tarvitaan seuraavalta presidentiltä.
Presidentin pitää myös uskaltaa ottaa tarvittaessa kantaa haastaviin asioihin. Esimerkiksi Ahvenanmaan Venäjän konsulaatti herättää keskustelua. Muun muassa Olli Rehn rohkeasti kannattaa sen sulkemista, onhan se historiallinen jäänne menneiltä ajoilta. Hän on myös korostanut sitä, että Ahvenanmaan turvallisuustilannetta pitää arvioida yhdessä Ruotsin ja Naton kanssa. Suomenlahden tapahtumat antavat jo tähän aihetta.
Tällä hetkellä gallupeissa ykkösenä on pyörinyt punavihreiden ykkösehdokas Pekka Haavisto. Haavisto on yrittänyt karistaa punavihreyttä ja hankkinut kampanjatiimiinsä jopa useita kokoomustaustaisia toimijoita.
Toisena gallupeissa on oleskellut helsinkiläinen Alexander Stubb. Hän ei todennäköisesti tulisi pärjäämään Haavistoa vastaan toisella kierroksella. Jokaisella on pohtimisen paikka, millaisen koko Suomen tasavallan presidentin haluaa seuraavaksi kuudeksi vuodeksi.
Jos kainuulaiset haluavat presidentin, joka tuntee Suomen maakuntien ihmisten arjen ei välttämättä helsinkiläiset Stubb ja Haavisto ole ensimmäisiä vaihtoehtoja tähän.
Kainuulaiset tarvitsevat presidentiksi henkilön, joka ymmärtää myös meitä muualla Suomessa asuvia kansalaisia.
Tuomas Kettunen on keskustan kuhmolainen kansanedustaja.