Kulttuuri

Joko olet nähnyt uuden ympäristötaideteoksen? Valoukkelit luistelevat puussa Kajaanin jäähallilla kevääseen saakka

Sotkamolaisten nuorten Ars6-ryhmä tekee ympäristötaidetta nuorten talviolympialaisiin.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kolme luistelevaa valoukkelia koristaa Kajaanin jäähallin edustalta löytyvää puuta kevääseen saakka.

Hahmot on toteuttanut sotkamolaisista nuorista aikuisista koostuva Ars6-taideryhmä, jota vetää kuvataiteilija ja taidepedagogi Sanna Diukman .

Viime keskiviikkona pystytetty luistelijateos on toinen neljästä ympäristötaideteoksesta, jotka ryhmä toteuttaa pyynnöstä Euroopan nuorten talviolympiafestivaaleja varten.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kisat pidetään Vuokatissa maaliskuussa, mutta jo maanantaina on poikien EYOF-jääkiekkoturnauksen ensimmäinen pelipäivä Kajaanissa.

Ars6-ryhmä on jo aiemmin virittänyt kainuulaisia kisatunnelmaan olympiarenkaitten muotoon tehdyillä valopalloilla, jotka on ripustettu puihin Sotkamon keskustan tuntumaan.

– Vielä kaksi teosta on tulossa Vuokattiin olympia-alueelle, mutta tarkkaa aikataulua ei ole vielä lyöty lukkoon, Diukman kertoo.

– Ympäristötaide on sään armoilla olemista. Toiveena on, että teokset kestäisivät mahdollisimman pitkään olympialaisten ajan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Luistelevat hahmot on tehty kirkkaasta teipistä. Kuva: Juha Neuvonen

Myös sukulaisia muottina

Kajaanin jäähallin puuta valaisevat jääkiekkoilija, pikaluistelija ja taitoluistelija on tehty kirkkaasta teipistä.

Sanna Diukman kertoo, että niissä on käytetty muottina oikeaa ihmisvartaloa. Rullaamalla teippiä tiukasti esimerkiksi raajojen ympärille on saatu aikaan muovikappaleita, jotka on lopulta yhdistetty kokonaisiksi hahmoiksi.

– Hurjan hidasta se on. Omia sukulaisiakin on ollut muottina, kun olemme tarvinneet erikokoisia ja -pituisia ihmisiä, hän nauraa.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Valoukkeleita ryhmä on tehnyt aiemminkin, mutta Sotkamossa. Esimerkiksi viime vuonna venesatamassa oli esillä teos tuulessa heiluneista kiikkujista.

Kunnassa on nähty myös teipistä tehtyjä puissa kiipeilijöitä.

Aiemmista teoksista ryhmä on oppinut, että hahmot pitää teipata todella tiiviisti, että ne pysyvät kasassa. Diukman muistaa, kuinka puukiipeilijät alkoivat hajota, kun vesi pääsi teippauksista sisään.

"Kun tekniikan on oppinut ja omaksunut, tämä taipuu aika moneksi."

– Kun tekniikan on oppinut ja omaksunut, tämä taipuu aika moneksi. Valopallotkin on tehty samalla tekniikalla, mutta niihin on saatu väri väliin silkkipapereilla.

Kajaanin jäähalli pukeutuu olympia-asuun. Kuva: Juha Neuvonen

Päiväsaikaan kuin lumiukkoja

Diukmanin mielestä valotaide on talviaikaan itsestäänselvyys. Ihmiset tarvitsevat piristystä hämäryyden ja pimeyden lisääntyessä.

Puuta hän pitää yllättävänäkin paikkana valoukkeleille. Kun hahmot laitetaan korkealle, turvataan niiden pysyminen ehjänä, mutta myös näkyvyys.

– Siinä on jotain taianomaista, että latvustossa heijastelevat ukkelit. Talvella lumi ja jää tuovat oman elementtinsä, kun puut ovat jäässä. Ukkeleiden jäänsävyinen valo sopii siihen. Päiväsaikaan ukot näyttävät kuin lumiukoilta.

Taideprojektia tukee Suomen kulttuurirahaston Kainuun rahasto.

Pikaluistelija, taitoluistelija ja jääkiekkoilija valaisevat Kajaanin jäähallin läheisyydessä olevaa puuta kevääseen saakka.
Luistelevat hahmot on tehty kirkkaasta teipistä.
Kajaanin jäähalli pukeutuu olympia-asuun.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä