Ulkomaat
Konservatiivisen Amy Coney Barrettin valinta korkeimpaan oikeuteen varmistui – tämän vuoksi valinnalla on merkitystä
Yhdysvaltain senaatti vahvisti tiistain vastaisena yönä Suomen aikaa odotetusti Amy Coney Barrettin valinnan korkeimman oikeuden jäseneksi.
Istuvan presidenttin Donald Trumpin onnistui jättää kädenjälkensä Yhdysvaltain politiikkaan riippumatta siitä, miten viikon kuluttua pidettävissä vaaleissa käy. Tämä oli mahdollista, sillä senaatti hyväksyi tiistaina vastaisena yönä Suomen aikaa Amy Coney Barrettin nimityksen korkeimman oikeuden jäseneksi. 48-vuotias Barrett oli republikaani Trumpin ehdokas. Vastaehdokas Joe Bidenin puolue demokraatit vaati korkeimman oikeuden tuomarin nimityksen lykkäämistä vaalien jälkeiseen aikaan. Republikaanit kuitenkin kiirehtivät nimitystä, koska Trumpin vaalitappio on mielipidemittausten perusteella näyttänyt todennäköisemmältä kuin voitto. Jos valintaa olisi lykätty, ja Biden olisi voittanut vaalit, demokraatit olisivat voineet valita tuomarin virkaan oman ehdokkaansa.
Senaatti vahvisti Barrettin valinnan äänin 52–48.
48-vuotiasta Barrettia on kuvailtu katolilaiseksi konservatiiviksi, joka pitää esimerkiksi ilmastonmuutosta kiistanalaisena kysymyksenä ja suhtautuu nihkeästä aborttioikeuteen. Liittovaltion tuomarin tehtävissään Barrett on toistuvasti asettunut poliisin ja vankilaviranomaisten puolelle tapauksissa, joissa viranomaisia on syytetty liiallisesta voimankäytöstä.
Hänen valintansa vahvistaa korkeimman oikeuden kokoonpanon konservatiivipainotusta. Voimasuhteet ovat nyt aiempaa selvemmin konservatiivien eduksi.
Jopa vuosikymmenien vaikutus
Barrettin valinta voi vaikuttaa maan politiikkaan pisimmillään jopa vuosikymmeniä, sillä korkeimman oikeuden jäsenyydet ovat lähtökohtaisesti elinikäisiä. Korkeimman oikeuden merkitys politiikkaan on merkittävä, sillä tuomarien poliittiset kannat vaikuttavat ennakkopäätöksiin ja lakien perustuslaillisuuden tulkintoihin, mikä puolestaan vaikuttaa suoraan lainsäädäntöön ja ja sen tulkintaan.
Korkeimpaan oikeuteen piti löytää uusi jäsen liberaalina pidetyn tuomarin Ruth Bader Ginsburgin kuoltua syyskuussa 87-vuotiaana.