Koti-Kajaani
Kuuloluuri: Nouseeko jouluksi kirittelevä pakkanen?
"Joskus talvisaikana voi käydä niinkin, että pakkanen kirittelee", tietää soittaja kertoa.
"Kaakonkulma lienee vakiintunut meteorologien keskuuteen terminä, kun ei ole oikeaa tietoa annettavissa. Pääasia heille on mölöttää ja huitoa kartan edessä jotakin", soittaja purnaa.
"Muutama vuosi sitten Kajavella oli laajat ja pitkäkestoiset sähkökatkot tykkylumen takia. Luulisi sen jälkeen Kajavella olleen aikaa kehittää tiedonkulkua ja ennakointia yhteiskunnan kriittisten tahojen suhteen. Ja tehdä tarvittavat harjoitukset. Nykyaikaa ei ole Kajaven edustajan joitakin vuosia sitten kertomat tiedot, että pidempiinkin sähkökatkoihin varautumiseksi riittää patteriradio, tulitikut ja kynttilä", Töpselikärsä kertoilee.
"Joulu tulla jolkottavi, mitä se tuonee tullessaan? Tuoko se iloista odotusta, iloa ja riemua, rauhallista mieltä vaiko ahdistusta, ikävää ja pahaa mieltä, surua ja murhetta, kylmää ja nälkää vaiko yltäkylläisyyttä? Kaikenlaista, monenlaista, mutta aina jonkinlaista", runoilee luurilainen.
"Jukka camoon, tee nyt joku semmonen biisi Tatun kanssa, joka pääsis radioon. Tiedän, että pystyt siihen, joku semmonen, joka kertoisi vaikka Kajaanista ja nuoruudestasi, camoon dude, pretty please", viestijä toivoo.
"'Punaisia päin ajaminen saattaa tulla kalliiksi', luki lehessä. Suomen historia tuntee ajanjakson, jossa nimenomaan kehoitettiin näin tekemään. Hyvä, että nykyjään ei saa ajaa päin valkoisia eikä punaisia. En halua kääntä sapelia haavassa. Se on tuo Suomen kieli niin monialainen, täynnä sudenkuoppia", toteaa nimimerkki Sinä ja minä liikennevaloissa.
"Hyvä kuljettaja ei talvellakaan aja urissa", väittää nimimerkki Parempi pito ja tiet säilyy.
"Kainuun soteyhtymähallitus alkaa pian maksaa Kainuun palomiehille palkkaa, samaa kuin muun Pohjois-Suomen palomiehille maksetaan. Takautuvasti, koska kuntien isokenkäiset ovat kymmeniä vuosia pihistäneet palomiesten palkoista Kainuussa. Kiitos valtuustoedustaja Veijo Moilanen, olette ainoana ottanut kantaa tähän räikeään syrjivään asiaan. Ketä niin sanotut Kainuun kansanedustajat olette edustamassa? Oululaisiako, kun olette olleet hiljaa kuin kusi sukassa?" nimimerkki Hävetkää toteaa.
Lähetä oma luurisi.
Koti-Kajaani julkaisee Kuuloluureja kerran viikossa verkossa. Verkossa julkaistuja Kuuloluureja ei julkaista uudestaan paperilehdessä. Oman Kuuloluurisi voit soittaa puhelinnumeroon 08 6166909 tai kirjoittaa verkkolomakkeelle .