Koti-Kajaani
Lukijalta: Metallinilmaisinharavointi kiinnostaa Konstaa ja Kaapoa – Ukin kadonnut sormus löydöistä arvokkain
Kolmihenkinen seurue saapui lauantaiaamupäivänä Kesäniemen uimarannalle. Koleahkosta säästä ja varustuksesta päätellen he tuskin olivat aikeissa uida. Toisella pojalla oli lapio ja toinen kantoi kädessään vempainta, minkä tunnistin olevan samaa kaliiperia, joskin pienempi, kuin joskus Paltaniemen uimarannalla näkemäni metallinilmaisin.
Poikien toiminta herätti kiinnostukseni ja ja jäin hetkeksi katselemaan heitä. Tuon tuosta kuului laitteesta piippaava ääni ja pojat keskittyivät tehtäväänsä.
"Se oli rautanaulan jälkeen viides korkki", sanoi toinen pojista, sujauttaen löydöksen äitinsä kannattelemaan muovipussiin. Samalla toinen pojista asetteli huolellisesti turvetta ja hiekkaa paikalleen.
Pojat aarteenetsinnässä Kesäniemessä. Kuva: Sirkka Lappalainen
"Olen Konsta Heikkinen , 8 vuotta, ja olen Kätönlahden koulun 2D -luokalla."
"Ja minä olen Kaapo Heikkinen, 6 vuotta, ja olen Kätönlahden päiväkodin eskarissa", esittäytyivät veljekset kuuluvalla äänellä.
Konsta kertoi, että hän oli kerran ollut yötä kaverinsa luona ja kaveri oli kertonut metallin haravoinnista. Siitä alkoi hänen innostuksensa.
"Kun kotona Kaapokin innostui, aloimme haravoida ja olemme kohta miinaharavoineet koko kotipihan."
Lisäoppia pojat ovat saaneet enoltaan sekä internetistä.
Poikien ädin, Mira Pikkaraisen , mukaan pojat ovat isänsä kanssa käyneet haravointipuuhissa Matinmäessä, josta on löytynyt ainakin mopon kaasukahva.
Onpa Konstan ja Kaapon harrastus tuonut arvolöydönkin. Tänä kesänä he löysivät Hyrynsalmen mummulan pihasta ukkinsa kadottaman sormuksen, jonka kaiverruksetkin olivat säilyneet ennallaan. Ukki oli syystäkin hyvillään.
"Kulta ei katoa", on vanha sanonta ja se pitänee paikkansa.
"Lisäksi, että pojat ovat uudesta harrastuksesta innoissaan, he saavat myös liikuntaa ja raitista ilmaa", sanoi Mira-äiti.
Sirkka Lappalainen