Mielipiteet

Lukijan mielipide: Itä-Suomi pilottialueeksi tulevaisuustyön aapiseen

Miten käy Itä-Suomen, otsikoi Ilta-Sanomat alueen kehitysnäkymiä ja nosti dramaattisesti Itä-Suomen synkän tilanteen valtakunnan tietoisuuteen (IS 26.6.).

Saman kysymyksen voi esittää koko Suomen osalta.

Vastaus jää avoimeksi myös tuoreessa hallitusohjelmassa, vaikka moni toivoi, että Suomen tavoitteellisen tulevaisuuden ennakointi ja rakentaminen olisi noussut keskeiseksi hallitusohjelmateemaksi yli puoluerajojen, ja yli hallituskausien.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Vähintä, mitä uusi hallitus voi tehdä, on parantaa eri toimijoiden tulevaisuustyön valmiutta ja laatua.

Jo nykyisellään tietoa muutosvoimista, tulevasta kehityksestä sekä sopeutumisen ja uusiutumisen pakosta on mutta rohkeutta ja kykyä ajatella asioita uudella tavalla on liian vähän – ollaan jumissa vanhoissa ajattelu- ja toimintatavoissa sekä rakenteissa.

Niiden lauluja laulat, joiden leipää syöt. Ristiriitaa käytössä olevan ennakointitiedon sekä kapea alaisen tulevaisuuden visioinnin ja rakentamisen välillä on merkittävä.

Pelkästään vanha tuttu kehityksen perusura, nykytilan hiominen ja myötäkarvaan silittäminen eivät riitä.

Tulevaisuustiedon parempi lukeminen ja tulevaisuuden rakentaminen tarvitsevat tuekseen oman aapisen, käytännönläheisen ABC-kirjan, riippumattomien asiantuntijoiden laatimia luovia, rohkeita ja kriittisiä malliesimerkkejä hyvinvointi Suomen – ja pilottialueena esimerkiksi Itä-Suomen tulevaisuustyöstä, uusiutumistarpeista ja erilaisista tulevaisuuden mahdollisuuksista.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Mukaan lukien myös rakenteelliset uudistukset.

Pelkästään vanha tuttu kehityksen perusura, nykytilan hiominen ja myötäkarvaan silittäminen eivät riitä.

Tarvitaan myös uusia kehityksen vetureita ja aluerakenteen kehityskuvia sekä arvio siitä, mitä eri vaihtoehdot tarkoittavat.

Mikä muuttuu, mitä hyvää ja huonoa muutoksessa on nykytilanteeseen verrattuna, ja verrattuna siihen, jos mitään ei tehdä.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Itä-Suomen tulisi hakeutua rohkeasti tulevaisuustyön aapisen pilottialueeksi. Samalla on hyvä tilaisuus hakea ratkaisuja Itä-Suomelle yhteisiin erityisongelmiin.

Jarmo Vauhkonen

Mikkeli

Aulis Tynkkynen

Loviisa

Kommentoi Ilmoita asiavirheestä