Mielipiteet

Lukijan mielipide: Kajaanin kaavoitus ja rakentaminen

Kajaanissa olen huomannut nyt kuntavaalien lähestyessä tärkeimmäksi asiaksi muodostuvan sen, että miten saadaan Kajaaniin houkuteltua uusia asukkaita ja veronmaksajia. Olen somekirjoituksissa tuonut esille huolen kaavoitukseen liittyvistä ongelmista, ja lisäksi meillä Kajaanissa ei ymmärretä vesistöjen, ennen kaikkea Oulujärven markkina-arvoa, joka hyvin läheisesti liittyy kaavoitukseen.

Kajaanin kehitys on pysähtynyt, uskallan väittää näin. Kajaanin "markkina-arvo" on laskenut.

Yhteyksien, lento-, juna- ja jopa bussiyhteyksien, niin sanottu alasajo on ollut jo vuosikymmenten ajan myrkkyä Kainuulle ja tietysti sitä mukaa Kajaanille. Siinä ei auta, oli vallassa mikä puolue tahansa: kokoomus, perussuomalaiset tai nykyinen hallitus.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tuntuu kuin maakuntapäättäjät ja kuntapäättäjät odottavat ihmeparannusta. Kyllä tässä "ihmelääkettä" tarvitaankin.

Hyvärisen Markku oli todennut kaavoitusasiat Kajaanissa (KS 19.4.) kokoomuksen näkökulmasta uudella tavalla. Kokoomus on ollut ennen voimakkaan keskittämisen puolesta puhuja Kajaanin kaavoituksessa. Viittaan muun muassa voimassa olevan maankäyttöpoliittisen ohjelman tekovaiheeseen ja siellä käytyyn keskusteluun valtuustossa.

Tuolloin löytyi yksi eriävä taho, joka esitti erilaista rakentamisenmallia nykyiseen. Keskusta esitti tuolloin nyt lähes kaikkien puolueitten esille tuomaa laajempaa rakentamisen mallia, eli toisin sanoen nyt voitaisiin laittaa entiset roskakoriin ja uusi "Sotkamo"-malli ottaa tilalle.

Tuntuu hyvältä, että kokoomus on asian takana, ainakin ennen vaaleja näyttää siltä. Moni euro vaan on päätynyt jo veroina johonkin toiseen kuntaan, kun tätä ei ole toteutettu.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Toivottavasti tätä "maalle rakentamisen" (=haja-asutusalue) ajatusta mielletään myös tuolla viranhaltijoiden puolella oikealla tavalla ja kaavat saatettaisiin nykypäivään pikkuhiljaa.

Kajaania pitää kokonaisuutena kehittää tasapuolisesti ydinkeskustan, taajamien sekä kylien osalta. Meidän on saatava Kajaaniin uusia veronmaksajia pikavauhtia. Tämä tietää monessa kohtaa uutta ajattelutapaa sekä muutoksia nykyisiin menettelytapoihin niin päättäjissä kuin viranhaltijoissa.

Monihan sanoo tietysti, että ajat muuttuvat. Mutta Kajaanin keskustan rakentaminen, niin se on jo aivan luku sinänsä. Kajaanin kaupungin ydinkeskustaa kun tarkastelee, niin mielestäni sinne muodostuu kolme keskusta: Raatikeskus, Prisma-keskus ja Kauppatori.

Raatikeskus on avaamassa ovensa ja Prisman yhteyteen rakennetaan hulppeat tornitalot. On hyvä asia, että kaupungin ulkoasu uudistuu. Kun se uudistuu voimakkaasti yhden "ryhmittymän" kautta, se luo pian vääristyneen tilanteen moneen asiaan.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tässä kohtaa on heitetty aina epäilys Kajaanin päätöksentekotavasta. Se varmaan on jo luku sinänsä, kuten myös niin monessa muussa Suomen kaupungissa, missä on voimakas osuustoimintasektori. Lisäksi tämä keskittyminen sotii alueen yritystoimintaa vastaan.

Olen ihmetellyt, miksi kokoomusvetoinen yritysjärjestöjohto ei puhu ääneen markkinoiden keskittymisongelmasta Kajaanissa. Ydinkeskustasta yrittäjiä lopettaa toimintansa. Miksi lopettaa? Ei ole asiakkaita! Miksi ei ole? Olisiko kaupunkisuunnittelussa syy?

Kaupungin yksi tärkein keskustan kehittämiskohde tulisi olla Kauppatori. Sen toiminnan virittäminen uudelle tasolle olisi tärkeimpiä kohteita. Viime kesän muutama tapahtuma torilla näytti sen, että kajaanilaiset tarvitsee torielämää.

Voitto Määttä

kuntavaaliehdokas (kesk. sit.)

Kajaani

Kirjoittajan mukaan Kajaanin yksi tärkeimmistä keskustan kehittämiskohteista on Kauppatori.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä