Mielipiteet

Lukijan mielipide: Ollako Kainuussa itsenäinen?

Kuntavaalien alla Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän silloinen puheenjohtaja vaati hallitusta päättämään maakuntaverosta samanaikaisesti sotesta päätettäessä. Ihmettelin hänelle moista ulostuloa ja sain vastaukseksi kommentin, että ettekö te halua itsenäisyyttä (siellä Kainuussa).

Kainuu sai hyvinvointialueensa. Jotkut pitävät sitä jopa maakuntahallintona, edellyttäen ehkä, että hyvinvointialueeseen liitetään myöhemmin valtion ely-toimiston ja kuntien rahoittaman Kainuun liiton toiminnot.

Keskusta on ollut maakuntaverosta sitä mieltä, että soten toimintoja sillä ei rahoitettaisi, vaan se olisi tarpeen juuri näiden lisätoimintojen rahoittamiseksi.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Kunnilla on edelleen oma itsehallintonsa, mutta sisällöllisesti sillä ei ole muuta merkitystä kuin että kunta toimii omana paikallishallintoyksikkönä.

Kunnat ovat lakisääteisissä tehtävissään tiiviisti sidoksissa valtioon. Todellinen itsenäisyys suhteessa valtioon on vähäistä, ja käytännössä se on useasti johtanut kansalaisten kannalta eriarvoiseen kohteluun eri kunnissa.

Maakuntaverolla ratsastaminen ei voi tarkoittaa muuta kuin eriarvoisen kohtelun siirtämistä aluetasolle. Ne alueet, joilla on hyvä veropohja, voisivat tarjota parempia palveluja.

Kainuu ei tässä kisassa pärjää. Palvelujen tarve on suuri ja väki keskimäärin maan köyhimmästä päästä. Maakuntaveroprosentti olisi Kainuussa korkea.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Tähän vastataan tietysti, että valtiolta pitää saada tasoitusta. Niinpä niin, miksi ei sitten rahoiteta suoraan jo olemassa olevilla veroilla.

Hyvinvointialuelaissa on pykälä, jonka perusteella alueella voidaan järjestää kansanäänestys. Kun maakuntaverolakia rustataan, siitä pyydetään melko varmasti lausunto hyvinvointialueilta. Kainuussa lausunnon pohjaksi tulisi aikanaan järjestää kansanäänestys.

Muuten, vaikka en olekaan mikään "tulevaisuuden rakentajamies Kainuusta", olen sitä mieltä, että maakuntahallinnon tavoittelun asemesta Kainuussa pitäisi pyrkiä vahvistamaan kuntatason hallintoa.

Kuudenkymmenentuhannen asukkaan kunta on paljon vahvempi ja pysyvämpi toimija kuin saman väkimäärän omaava maakunta. Näin pieniä maakuntia kun mahtuisi maahan, jos laskin oikein, yli 90.

MAINOS - juttu jatkuu mainoksen jälkeen

MAINOS - mainos päättyy

Ismo Heikkinen

Kajaani

Kirjoittajan mielestä maakuntavero ei voi tarkoittaa muuta kuin eriarvoisen kohtelun siirtämistä aluetasolle. Ne alueet, joilla on hyvä veropohja, voisivat tarjota parempia palveluja.
Kommentoi Ilmoita asiavirheestä