Koti-Kajaani
Meidän meiningit: Kajaanin nuorin Helmari
"Mitähän tuosta taas tulee, kun noin hento tyttö laitetaan teini-ikäisten poikien sekaan."
Tämän lauseen saattoi kuulla aikanaan useammankin kerran katsomosta ennen pelien alkua. Kajaanin Hakan 07/08-ikäluokan valmentaja Risto Putkonen myöntää, että samaa saattoi myös hän miettiä pari vuotta sitten, kun yhteinen taival Niikin kanssa oli aluillaan. Heti ensimmäisen viikon jälkeen kävi kuitenkin selväksi, ettei tätä tarvitsisi enää miettiä.
Keskiviikkona 30. maaliskuuta julkaistiin Pikkuhelmareiden U15-maajoukkuevalinnat, joissa suomussalmelainen P14/15-joukkueessa pelaava Niiki Juttula valittiin mukaan Pikkuhelmareiden joukkueeseen. Niikin ensimmäiset koitokset maajoukkueuralla ovat edessä jo ensi viikolla, kun Niiki suuntaa U16 UEFA development -turnaukseen Tallinnaan. Mahtavat uutiset saivat Niikin nykyisen valmentajan Putkosen muistelemaan Niikin alkutaivalta nykyisen joukkueen mukana.
Niikin päättäväisyys ja halu oppia olivat jotain, mitä Putkonen ei uskonut valmentajana näkevänsä. Niikin päämäärätietoisuus ja nöyryys tekivätkin suuren vaikutuksen entisajan "divarijyrään." Putkonen pitää harvinaisena sitä, että Niikin ikäinen nuori pelaa niin omistautuneesti joukkue edellä.
Erityisen suuren saavutuksen Niikin maajoukkuevalinnasta tekee se, kuinka vaikea näiltä leveyspiireiltä on saada huomiota maajoukkuetason valmentajilta. Putkosen kokemuksen mukaan Kainuu on helppo ohittaa matkalla etelästä pohjoiseen. Tämä on hänellä tullut useampaan otteeseen huomattua lahjakkaiden pelaajien jäätyä syrjään maa- tai aluejoukkuevalintoja tehtäessä.
Niikin tarina maajoukkueeseen ei ole ihan sieltä perinteisimmästä päästä. Voitanee todeta, että harvassa ovat ne Suomussalmella syntyneet palloilijat, joita on nähty lajissa kuin lajissa Suomen maajoukkuepaita yllään.
Niikin oman sitoutumisen lisäksi vaatii jalkapalloharrastus paljon myös lähipiiriltä mm. kuljetusten ja joukkueen talkoiden merkeissä. Putkonen kuitenkin vahvasti uskoo, että vielä joskus Niikin vanhemmat tulevat muistelemaan kuskaamisia ja Niikin harrastuksen eteen tehtyä työtä lämmöllä ja ylpeyttä tuntien.
"Valmentaja, joukkue, sekä taustajoukot toivottavat Niikille sinnikkyyttä ja lujaa tahtoa myös tuleviin koitoksiin."
Mikä sitten mahdollistaa pelaajan kehittymisen näillä leveyspiireillä? Putkonen haluaa nostaa erityisesti esille Hakan 07/08 poikien joukkueen suhtautumisen Niikiin, sekä joukkueen toiseen tyttöpelaajaan Enni Heikkiseen. Joukkueen pelaajat ovat olleet alusta asti ylpeitä siitä, että joukkueesta löytyy näin taitavia pelaajia.
Niiki ja Enni ovat alusta asti olleet joukkueen pelaajille tasa-arvoisia joukkueen jäseniä siinä missä muutkin. Tästä Putkonen haluaakin välittää suuret kiitokset koko joukkueelle, sekä joukkueen jäsenten vanhemmille.
Kysyttäessä Putkoselta Niikin tähän mennessä parasta pelisuoritusta, ei hän sitä pystynyt nimeämään. Niikin tekeminen keskikentällä on ollut Putkosen mukaan pelistä toiseen niin hyvällä tasolla, että on mahdotonta nimetä yhtä erityistä tapahtumaa. Vaikka kasvavan pelaajan uralle mahtuu poikkeuksetta myös heikompia jaksoja, niin niistäkin Niiki on selvinnyt kunnialla.
Valmentaja, joukkue, sekä taustajoukot toivottavat Niikille sinnikkyyttä ja lujaa tahtoa myös tuleviin koitoksiin, sekä menestystä maajoukkueuralla!
J & S Ylönen