Koti-Kajaani
Meidän meiningit: Rotary Elias klubi lahjoitti yksinäisille
Rotary Elias klubi lahjoitti 22 50 euron arvoista lahjakorttia Kainuun sotelle joulun alla jaettaviksi. Nämä lahjakortit kohdennetaan yksinäisille ihmisille, jotka ovat todellisen avun tarpeessa ja jäävät muiden tukitoimien ulkopuolelle. Lahjoitus on osa Rotary Elias klubin vuotuista toimintaa. Varat lahjoituksiin on kerätty jäsenmaksuina ja varainhankinnalla. Varainhankinta viimevuosina on tapahtunut myymällä itse kustantamiaan kirjoja. Viimeisin kustannettu kirja on professori Reijo Heikkisen kirjoittama ja valokuvaaja Risto Mäläskän kuvaama Kainuuta Koluamassa.
Rotary on eettisellä pohjalla toimiva kansainvälinen palvelujärjestö, joka toimii yli 200 maassa – jäseniä sillä on yli 1,2 miljoonaa. Suomessa ja Virossa on miltei 300 rotaryklubia, ja rotareita niissä on yhteensä noin 10 000. Rotarytoiminnan perustana ovat paikalliset rotaryklubit, jotka kokoavat yhteen samanmielisiä vaikuttajia tekemään hyvää omalla paikkakunnallaan. Klubit kutsuvat jäsenikseen paikkakuntiensa hyvämaineisia ammattimiehiä ja -naisia. Klubeilla on säännölliset kokoontumisajat, joissa eri ammattiryhmistä koostuvat jäsenet pitävät esitelmiä ajankohtaisista aiheista tai kutsuvat ulkopuolisia puhujavieraita. Rotary tunnetaan hyvin maailmanlaajuisesta nuorisovaihdosta ja nuorten johtajien koulutuksesta. Lähes jokaisella suurehkolla paikkakunnalla Rotary järjestää vuosittain paikallisen nuoren vaihto-oppilasvuoden ja ottaa vastaan nuoren jostain päin maailmaa.
Jarkko Mettala